Olet tässä: Etusivu » Arviot » Dredd

Dredd

webdreddSuomessa rikolliseen kolmeen teatteriesitykseen jäänyt filmatisointi 80-luvun brittiläisestä sarjakuvaklassikosta selviytyi vihdoin kotiteattereiden iloksi, jolloin myös me aihetta vähemmän fanittavat pääsemme nauttimaan yrmyn oikeudenjakajan seikkailusta.

Edellisen kerran Dredd nähtiin valkokankaalla 1995, jolloin lopputulos oli muovisen unohdettava Sylvester Stallone-pätkä, josta enää muistetaan huuto ”I am the LAW!” Nyt poissa on Syltyn ylinäyttely ja tilalle on tullut rosoisen päämäärätietoinen toimintaelokuva tuomariparin ja huumejengin välisestä korttelisodasta. Elokuvan uutta ilmettä henkii myös itse päätähti, kypärä tiukasti päässä murahteleva Karl Urban. Mies on pieni eikä lihaksiakaan löydy, mutta muuten rooli sopii kuin nyrkki silmään.

Uusi Dredd on hieman kummallisessa asemassa. Toisaalta se edustaa syntysarjansa outoa kyberpunk-henkeä, jossa jaetaan kymmenen vuoden vankeustuomioita sokerin hallussapidosta ja kaupunginosia tuhoavat tulipalot ovat yleisöviihdettä. Toisaalta se on myös modernien näennäisrealismiin pyrkivien toimintaelokuvien edustaja, kuten uudet Batmanit tai agenttiseikkailujen kärkeen nousseet Bournet.

Teininä sarjakuviin sekaantuneena olisin halunnut enemmän outoutta, mutta silloin elokuva olisi jäänyt vielä pienempään levitykseen. Nyt on tyytyminen laadukkaaseen mutta geneeriseen ammuskeluun, josta lähdemateriaalin outous yrittää paistaa läpi, jääden toisen päähenkilön psyykkisiin kykyihin ja paikallisen superhuumeen maailmaa hidastavaan vaikutukseen.

Teksti: Tuomo Nyrhilä

Tietoa kirjoittajasta

Julkaistuja artikkeleita : 156

Jätä kommentti


kahdeksan + = 15

© 2014 Synodi

Scroll to top