Vastuuta ja haasteita
Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan hallitus valittiin viime joulukuussa aivan uudella tavalla sääntöuudistuksen myötä. Hallituksen muodostajalle siirtyi vastuu hallituksen jäsenten löytämisestä ja ehdottamisesta edustajistolle tulevaksi kokoonpanoksi. Näin tehtiin ja tässä sitä ollaan; VYY:n hallituksen puheenjohtajana ja päävastuussa koko hallituksesta sekä sen toiminnasta.Upouusien hallituksen jäsenten kanssa olen nyt päässyt vihdoin vauhtiin. Ylioppilaskunnan tiloissa Domus Bothnicalla olemme heti vuoden alusta alkaen ehtineet tutustua työtiloihimme, saaneet koulutusta tehtäviimme sihteeristöltä ja vuoden 2008 hallitukselta sekä järjestäytyneet viralliseen kokoonpanoomme. Työnjaot ovat nyt selvät ja asioiden hoito käynnissä.
Vaasan ylioppilastalon toimivuus on yksi vuoden tärkeimmistä asioista. Ylioppilaskuntamme pitkäaikainen unelma kohosi kampuksen rantaan ja saamme olla ylpeitä siitä. Hallituksen kanssa olemme talon kauniissa tiloissa päivittäin töitä tehden. Suurin kysymys kuuluu, miten saamme jäsenistön käyttämään ja hyödyntämään omaa taloaan. Wärtsilä-sali ja ABB-sauna ovat jo muutamien järjestöjen koeajamia. Se on alku. Tavoitteenamme on kuitenkin saada jäsenistö hyödyntämään muitakin tiloja, muun muassa neuvotteluhuonetta esimerkiksi kokousten pitopaikkana. Talon markkinointia tehostetaan kyllä muillekin tahoille: yhteistyökumppaneillemme, sidosryhmillemme sekä tapahtumanjärjestäjille. Puitteet ovat jo nyt hyvät ja suunta on vain ylöspäin.
VYY:n 41. vuosijuhlat järjestetään helmikuun 21. päivä. Tänä vuonna meillä on oma juhlasali, johon tämä akateeminen perinnejuhla asettuu. Järjestelyt ovat täydessä käynnissä ja toivommekin, että juhlista tulee ikimuistoiset. Itselleni vuosijuhlat tulevat olemaan yksi vuoden kohokohdista ja koen olevani etuoikeutettu saadessani edustaa VYY:tä ensimmäisissä omassa talossamme pidettävissä vuosijuhlissamme. Tuo päivä on suuri hetki VYY:lle sekä ylioppilastalollemme!
Vaikka luvassa on juhlaa ja ainutlaatuisia hetkiä, tänä vuonna tulemme myös painiskelemaan uhkaavan laman vaikutusten kanssa. Ylioppilaskuntamme jäsenmäärä laski merkittävästi viime vuoden valmistumissuman vuoksi ja tämä vaikuttaa jo suoraan taloudelliseen tilanteeseemme. Domus Bothnica asettaa myös omat vaatimuksensa. Kahden yrityssuhdevastaavan ansiosta olemme kuitenkin tuplasti vahvempia ja valmiita tuleviin haasteisiin.
Eivätkä haasteet tähän lopu. Uusi yliopistolaki tulee työllistämään edunvalvontasektoriamme. Meidän tulee varmistaa, että opiskelijaedustus säilyy yliopiston eri elimissä vähintään samanlaisena. Opiskelijoiden äänen pitää kuulua myös tällä tasolla, sillä yliopiston päätöksen vaikuttavat olennaisesti meihin, Vaasan yliopistossa opiskeleviin. Europarlamenttivaalit sekä ylioppilaskuntamme edustajistovaalit tuovat oman lisänsä ja näidenkin yhteydessä pitää opiskelijoiden kanta saada päättäjien tietoon.
Vuodesta tulee siis mielenkiintoinen haaste niin itselleni kuin koko hallituksellemme. Jokainen meistä on uusi tekijä VYY:n hallituksessa, mutta intoa löytyy kaikilta valtavasti. Toivottavasti tämä innokkuus tarttuu myös teihin, rakkaat vyyläiset, ja saamme yhdessä tehtyä tästä tehokkaan ja Vaasan yliopiston ylioppilaskuntaa eteenpäin vievän vuoden! Let's make it happen!
Kommentit
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.


1. Wanha aktiivi 01.02.2009 kello 18:53
Aika paskaa, että hallituksen valintatapa on nyt muutettu. Vuonna 2005 tehdyssä sääntöuudistusprosessissa tämä Warrantin ja Porvareiden lempilapsi pystyttiin silloin torppaamaan kaikkien muiden ryhmien toimesta.
Mutta hiljaa hivuttamalla tämäkin saatiin aikaiseksi. Eli suomeksi sanottuna kauppatieteilijät eli käytännössä siis Warrantti ja Porvarit (jotka ovat se ja sama, vaikka muuta aina väittävätkin) voivat pyörittää ylioppilaskuntaa entistä enemmän oman pillinsä mukaan.