Ylioppilaskunnan jäsenmaksu 110 euroa ensi lukuvuonna
Kuvitus: Hannele Alanko
Edustajisto äänesti jäsenmaksun korottamisesta lähes yksimielisesti.
Ylioppilaskunnan edustajisto päätti nostaa jäsenmaksua entisestä 105 eurosta 110 euroon kokouksessaan 19. marraskuuta. Ylioppilaskunnan hallitus ehdotti maksun suuruudeksi 108 euroa. Kahden euron korotusta ehdotettiin Suomen ylioppilaskuntien liiton ja YTHS:n jäsenmaksujen nousemisen vuoksi.Warranttilaisten edustaja Mikael Af Hällström ehdotti puolestaan 110 euron suuruista maksua. Tämän jälkeen edustajisto äänesti maksusta ja hyväksyi sen lähes yksimielisesti.
Maksun nostaminen ei synnyttänyt juurikaan keskusteluja edustajistossa. Vain muutama edustaja äänesti hallituksen esityksen mukaista 108 euroa.
Syksyllä yliopiston avajaisissa ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Laura Suutari sanoi, ettei ratkaisua huonoon taloustilanteeseen lähdetä hakemaan ylioppilaskunnan jäsenmaksusta.
- Siitä lähdettiin hallituksen kanssa, että maksua ei lähdetä nostamaan. Huomasimme kuitenkin, että meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ehdottaa 108 euron suuruista jäsenmaksua. Jos emme olisi esittäneet maksun nostamista, tuloksemme olisi alijäämäinen. Meillä ei ole siihen varaa, kertoo Suutari.
Maksun nostamisella Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksu kirii entisestään Suomen kalleimpien joukkoon. Kuopiossa opiskelijat maksoivat lukuvuodelle 2009 - 2010 Suomen kalleinta ylioppilaskuntamaksua. Se oli 109 euroa.
Keskeisten Eero Kallio äänesti hallituksen ehdotuksen puolesta 108 euron suuruista maksua.
- VYY:ssä on jo pitkään paikattu huonoja taloudellisia päätöksiä nostamalla ylioppilaskuntamaksua.Vaikka viimeisin korotus johtuu lähinnä SYL:n ja YTHS:n jäsenmaksujen korotuksista, niin kokonaisuutena korkea jäsenmaksu johtuu ylioppilastalosta.
Kallio on sitä mieltä, että VYY:n on keksittävä muita keinoja talouden kohentamiseksi.
- VYY:n nykyinen palvelutarjonta ei ole niin hyvää, että siitä maksaisi riemuiten 110 euroa. Keskeiset ovat valmiita pohtimaan rohkeasti ylioppilastalon kohtaloa. Onko VYY:n pakko olla talon omistaja? Ehkä olisi taloudellisesti järkevää vuokrata tilat jostakin muualta.
Kallio uskoo, että VYY löytää säästöjä budjettiinsa, kun niitä aletaan etsiä hyvissä ajoin ennen 2011 vuoden budjetin hyväksymistä.
- Hallintoa ja palveluita pystytään kyllä tehostamaan. VYY:n palvelu- ja organisaatiorakenne pitäisi miettiä uusiksi. Näin talousarviota voidaan lähteä rakentamaan seuraavalle vuodelle. Myös varainhankintaa on tehostettava. Siihen ei tällä hetkellä satsata tarpeeksi, Kallio selostaa.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

