Yliopistolta: Innovaatiosta menestystarinaksi

Reitti innovaatiosta menestystarinaksi ei ole niin kivinen kuin voisi aluksi kuvitella. Pitkä se tosin pääsääntöisesti on. Oikopolkuja voi kuitenkin löytää tunnistamalla pahimmat sudenkuopat sekä aktiivisella ja laadukkaalla toiminnalla.

Suomessa pähkäillään usein, miksi emme tuota enemmän innovaatioita. Asiaan liittyy monesti harhakäsityksiä, että innovaatioita olisi jotenkin hankala tehdä. Sana "innovaatio" herättää aivan liian usein ajatuksia jostain monimutkaisesta teknisestä ratkaisusta, joka vaatii huippuun hiottua erikoisosaamista.

Roskaa.

Innovaatioiden tekeminen on pääsääntöisesti helppoa. Itse asiassa se on anarkiaa. On pystyttävä ajattelemaan ja toimimaan eri tavalla kuin muut. On murrettava normeja sekä yleisiä käytäntöjä ja toimintatapoja. On ymmärrettävä asioiden tekemiseen liittyvät, usein allekirjoittamattomat, säännöt ja sen jälkeen rikottava niitä, mieluiten systemaattisesti. Toisaalta innovaatioihin liittyy kiinteästi myös business-logiikka ja liiketoimintaosaaminen. Muutos innovaatiosta menestystarinaksi vaatii molempia. Ilman toista, ei tarvita toistakaan.

Millainen sitten on hyvä innovaatio? Se on yksinkertainen ratkaisu, joka pystytään demonstroimaan kustannustehokkaasti ja kaupallistamaan nopeasti. Potentiaalisia aiheita löytyy kaikkialta. Pitää vain ymmärtää ongelma, keksiä mahdollinen ratkaisu siihen ja arvioida kaupallinen potentiaali. That's it.

Vaikka potentiaalisten innovaatioaihioiden keksiminen ei ihmeitä vaadikaan, niiden eteenpäin vieminen ja kaupallistaminen vaativat todella merkittäviä ponnistuksia. Siihen ei yksi ihminen kykene. Apua tarvitaan erilaisissa muodoissa, kuten idean sparrauksessa, rahoituksen hakemisessa, tiimin rakentamisessa ja yritys- sekä yhteistyökumppanien löytämisessä.

Innovaatiopalveluiden uudistaminen Vaasan Korkeakoulukonsortion alueella tuo konkreettisia ratkaisuja juuri näihin haasteisiin. Uudistaminen on jo aloitettu aktiivisemman toiminnan muodossa, kuten esimerkiksi käynnistämällä viikoittaiset innovaatiosessiot sekä yliopiston tiloissa että ammattikorkeakoulun Business Factoryllä. Sessioiden tarkoituksena on toimia sytykkeinä sekä aktivoida ja sitouttaa opiskelijoita innovaatioiden kehittämisprosesseihin. Toiminnan laajempana tavoitteena on aktiiviset kontaktit yrityselämään, rekrytointimahdollisuuksien parantaminen ja mahdollisesti myös yritysten perustaminen.

Nykypäivän työelämässä kilpailu parhaista paikoista on äärimmäisen kovaa. Erottuminen, halu tehdä tulosta ja konkreettinen ongelmanratkaisukyky ovat avainasemassa. Aktiivinen innovaatiotoimintaan osallistuminen on sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Petri Niinisalo
Kirjoittaja on Vaasan korkeakoulukonsortion innovaatioasiamies

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.