Yliopistolle kaivataan opintopsykologia

Tukea opiskelijoille. Mattilan mielestä opintopsykologisia palveluita voitaisiin järjestää myös yhteistyössä alueen muiden korkeakoulujen kanssa.

Vaasan yliopiston tulisi järjestää opintopsykologipalveluja. Tätä mieltä on VYY, joka viime vuoden lopulla julkaistussa kannanotossaan toteaa, että nykyinen tilanne edesauttaa opintojen viivästymistä ja jopa keskeyttämistä.

"Yliopistolla pitäisi olla opintopsykologi, jonka avulla voidaan ennaltaehkäistä muun muassa opiskelusta aiheutuvaa stressiä ja ahdistusta. On tärkeää, että opiskelijoilla on mahdollisuus saada tukea ja ohjausta mahdollisimman kattavasti opiskeluun liittyvissä ongelmissa", kannanoton laatinut Maria Mattila sanoo. Hän oli edellisessä hallituksessa sosiaalipoliittinen vastaava.

"Yliopistolla oli ennen opintoneuvoja, joka tarjosi opintopsykologista neuvontaa. Se oli opiskelijoiden keskuudessa käytetty ja tarpeellinen palvelu."

VYY:n mielestä opintopsykologi pystyisi myös kouluttamaan ja tukemaan opetushenkilökuntaa. Kun pedagogisiin taitoihin ja opetusmenetelmiin kiinnitettäisiin enemmän huomiota, opiskelijoiden opiskelumotivaatio paranisi.

"Se tukisi tutkintojen valmistumista", Mattila sanoo ja huomauttaa, että näin ollen yliopisto voi tarkastella asiaa myös taloudellisesta näkökulmasta.

Opintopsykologipalveluiden tärkeyttä on painottanut myös Suomen ylioppilaskuntien liitto, jonka selvityksen mukaan yli kolmannes opiskelijoista katsoo opintojensa edenneen omia tavoitteitaan hitaammin. Heistä neljännes arvioi syyn johtuvan puutteellisesta opintojen ohjauksesta.

Valtakunnallisessa tutkimuksessa selviää, että opiskelijoista vain neljännes pitää korkeakoulujen tarjoamia tuki- ja ohjauspalveluita hyvinä.

Jätä kommentti

Toimitus tarkistaa kommentit ennen niiden julkaisua. Suosittelemme kirjoittamista omaa nimeä käyttäen, mutta voit kommentoida myös anonyymisti. Kommentteja voidaan lyhentää tai niiden kirjoitusasua voidaan korjailla. Loukkaavaa tai solvaavaa kirjoittelua sisältäviä kommentteja ei julkaista. Sivustolla julkaistuja kommentteja voidaan julkaista myös painetussa Vaasan Ylioppilaslehdessä.