VYY:n toimiston aukioloajat muuttuvat

Maanantaista 15. helmikuuta alkaen ylioppilaskunnan palvelutoimisto Domus Bothnicalla on auki tiistaista torstaihin klo 9-15. Tänä aikana ylioppilaskunnan toimistossa hoidetaan muun muassa opiskelijakortteihin, jäsenpalveluihin tai muihin yleisiin kysymyksiin liittyviä asioita. Myös palvelutoimiston puhelimeen vastataan aukioloaikoina. VYY:n palvelutoimiston aukioloaikojen muutoksella pyritään tehostamaan ylioppilaskunnan edunvalvontatyötä ja varmistamaan, että palvelutoimiston aukioloaikoina on aina toimistohenkilökuntaa hoitamassa jäsenneuvontaa. Palvelutoimiston päivystysaikojen ulkopuolella on edelleen mahdollista sopia erillisiä tapaamisia esimerkiksi koulutus- tai sosiaalipoliittisissa asioissa sekä esimerkiksi vuokratilojen avainten noutamisessa. Ylioppilaskunta toivoo, ettei muutos aiheuta ongelmia asioida palvelutoimistossa, vaan parantaa ylioppilaskunnan palvelutasoa kokonaisvaltaisesti.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.