VOAS pitää vuokrat ennallaan
Riittävät tulot. VOAS:n ei tarvitse korottaa vuokrien hintoja koska, sen asuntojen kysyntä on riittävän korkealla tasolla.
Vaasan opiskelija-asuntosäätiö VOAS ei korota vuokria tänä vuonna. Syynä tähän ovat asuntojen riittävä kysyntä sekä lainanhoitokulujen alentuminen.
"Asuntojen käyttöaste on viime vuosina noussut riittävän korkealle, että saamme katettua kulut. Kun myimme Ristinummen kohteen vuonna 2007, pääomakustannukset ovat laskeneet ja asuntojen tyhjäkäyttöprosentti vähentynyt", säätiön toimitusjohtaja Jorma Vehkaperä kertoo.
VOAS toimii niin kutsutulla omakustannusperiaatteella, mikä tarkoittaa sitä, että kulurakenne määrittää vuokrien hinnat. Vehkaperän mukaan jokainen yhden prosentin vajaus asuntojen täydestä käyttöasteesta merkitsee noin 100 000 euron lovea säätiön talouteen.
Viime vuonna keskimääräinen käyttöaste oli 95 prosenttia.
Edellisen kerran VOAS nosti vuokria vuonna 2008 ja keväällä 2011, jolloin opiskelija-asunnot kallistuivat keskimäärin kaksi prosenttia.
"Korotuksen perusteena olivat erityisesti kohonneet energiakulut."
VOAS on viime vuosina pyrkinyt investoimaan asuntojensa energiatehokkuuteen, jotta kuluja saadaan kuriin. Vuonna 2007 kaikkiin suihkuihin asennettiin vettä säästävät suuttimet, mikä on tuonut säätiölle noin 100 000 euron vuosittaiset säästöt.
"Kun suuttimet otettiin käyttöön, veden kulutus väheni yli 20 prosenttia. Pelkillä teknisillä ratkaisuilla energian säästöä on kuitenkin vaikea toteuttaa. Kyse on viime kädessä siitä, että asukkaita saadaan siihen mukaan", Vehkaperä sanoo.
Viime ja toissa vuonna VOAS uusi ikkunoita useissa eri kohteissa. Seuraava merkittävä investointi on Vöyrinkadulla sijaitsevan Loftiksen perusparannus.
