Vaasan yliopiston liiketoimintaorientoitunut ilmapiiri

Liiketoimintaorientoitunut. Tällainen sanahirviö on päässyt mukaan Vaasan yliopiston strategiaan. Opetusministeriö halusi yliopistoilta strategiset linjaukset painoaloistaan. Linjausten avulla OPM kartoittaa Suomen korkeakoulutustarjontaa. Samalla strategioita uusitaan yliopistoissa muutenkin.

Ehkä liiketoimintaorientoitunut kuulostaa hölmöltä siksi, että se kalskahtaa kylmältä. Kuka haluaisi kertoa opiskelevansa liiketoimintaorientoituneessa yliopistossa? Viileältä tosin tuntuu kampuksen ilmapiirikin.

Vaasan yliopiston hallitus voisi strategioita kehittäessään miettiä myös ilmapiirin parantamista. Ilmapiiri on osa yliopiston imagoa. Tietenkin opetus ja sen laatu ovat ehdottoman tärkeitä opiskelijalle. Mutta uskoakseni heti sen jälkeen, ja joskus sitä ennenkin opiskelija arvostaa akateemisen elämän vapautta pitkien lounaiden, kahvitaukojen ja mieleenjäävien keskustelujen muodossa.

Kampus ei varsinaisesti kuhise viihtyisiä ja kutsuvia hengailupaikkoja. Mathildassa meno lounasaikaan on kuin suuren tehtaan ruokalassa. Oskar on yhtä meluisa kuin Mathilda, ja lisäksi ihan täynnä. Kotoisin paikka kampuksella on yhä Cotton, vaikka siitä tulikin kliinisempi sen muuttaessa uusiin tiloihin.

Kotoisuus syntyy pienistä asioista. Cottonilla on rauhallista, sinne on mukava mennä syömään yksinkin. Cottonilla on myös lukemista mukaan napattavaksi. Cottonilla on mukavia loosheja ja koloja, joissa voi piileksiä. Radiosta soi Jii Karjalaisen Villejä lupiineja, kevään ensimmäiset lämmittävät auringonsäteet kurkistelevat ikkunoista sisään, eikä ole kiire minnekään.

Olisiko Cotton sittenkin viihtyisä siksi, että se on kampuksen harvoja yksityisyrittäjien kuppiloita? Miksi suurin osa opiskelijaravintoloista alkaa vokaalilla a, niin kuin Amica?

Ylioppilastalo Domus Bothnicallakin oli hyvät mahdollisuudet tarjota opiskelijoille oleskelutiloja, mutta ainakin toistaiseksi talolla hengailevat vain ylioppilaskunnan toimijat. Kuntosali tai kahvila Domuksella olisi omiaan tekemään tilasta houkuttelevamman. Tosin vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Taloahan voidaan kehittää ja tuodalähemmäksi opiskelijoita.

Kun yliopisto on perustanut brändityöryhmänkin, luulisi tiedossa olevan, että hyvällä brändillä pitää olla hyvä tarina. Näitä tarinoita kertovat opiskelijat – mahdollisille tuleville opiskelijoille. Tässä tarinassa Vaasan yliopisto voi luoda ilmapiiristä muutakin kuin liiketoimintaorientoituneen.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.