Uusi yliopistolaki tuli voimaan

Uusi yliopistolaki astui voimaan 1. tammikuuta. Uuden lain mukaan yliopistot ovat itsenäisen oikeushenkilön asemassa. Tämän seurauksena esimerkiksi yliopiston entiset virkasuhteet muuttuvat työsuhteiksi, yliopiston hallituksen jäsenistä vähintään 40 prosenttia on yliopistoyhteisön ulkopuolisia ja yliopistot saavat enemmän liikkumavaraa talouteen. Yliopistoille sallitaan lahjoitukset, pääomatulot ja liiketoiminta. Vuoden alusta alkaen yliopistoja on Suomessa enää vain 20. Yliopistot vähenevät Helsingissä, Turussa ja Itä-Suomessa tapahtuneiden yliopistojen yhdistymisten myötä. Yliopistolaki vaikuttaa ulkomaisiin opiskelijoihin siten, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevat maisteriohjelmien opiskelijat maksavat lukukausimaksuja kokeiluluontoisesti. Vaasan yliopiston varainhankinnan tilanteesta lisää sivulla kahdeksan.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.