Uljaan päätoimittaja irtisanoutui
Kuva: Sami Seppänen
”Lehden budjetista päätettäessä ei kuultu työntekijöitä, eikä luotettu meidän asiantuntemukseemme.”
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaslehden Uljaan kulisseissa kuohuu. Päätoimittaja Veera Järvenpää erosi tehtävästään helmikuun alussa edustajiston leikattua lehden budjettia 186 000 eurosta 140 000 euroon. Järvenpää korosti eroavansa nimenomaan leikkausten vuoksi – ei kritiikin, jota lehti on saanut muun muassa uutisoituaan Kuopion ja Joensuun ylioppilaskuntien puheenjohtajien kuuluneen Facebookissa suljettuun rasistiseen ryhmään.”Rahahanat kiinni, jos ei miellytä”
Abinumerossa julkaistun rasistijutun jälkeen Uljas on paininut mainosmyynnin takkuamisesta johtuvien talousvaikeuksien kanssa.
– Rasismikohun jälkeen pääsihteeri Janne Mertanen tiettävästi ohjeisti edustajistoa iltakoulussa, että jos lehden linja ei miellytä, voi rahahanat lyödä kiinni, päätoimittaja Järvenpää sanoi Ylen haastattelussa.
Rahahanat lyötiin kiinni: lehden budjettia leikattiin 40 000 eurolla, avustajabudjettia oli aiemmin laskettu 10 500 eurosta 2 500 euroon. Samaan aikaan toinen Uljaan työntekijöistä irtisanottiin tuotantotaloudellisin syin, ja toisen työntekijän työtunteja kasvatettiin. Näin ollen irtisanominenkin saattaa olla laiton. Irtisanomisen jälkeen lehteä on tehty kahden henkilön voimin, eikä perustyön tekemiselle ole Järvenpään mukaan ollut missään vaiheessa hyviä olosuhteita.
ISYY:n hallituksen puheenjohtajan Maria Röykän mukaan budjettileikkauksilla ei ole tekemistä Uljaan linjan takia, leikkauksia on tehty tasapuolisesti joka suunnasta.
– Lehden budjetista päätettäessä ei kuultu työntekijöitä, eikä luotettu meidän asiantuntemukseemme, Järvenpää sanoo Uljaan Internet-sivuilla.
Röykän mukaan budjettivalmistelut ovat puolestaan olleet lehden toimituksen tiedossa ja toimittajat ovat päässeet niihin osallistumaan.
Tarkoitus oli vastata paineisiin
Uljaassa oli sen omien verkkosivujen mukaan halu jatkaa laadukkaan ja journalistisesti korkeatasoisen ylioppilaslehden tekemistä, mihin useat ihmiset olivat päätoimittajan saaman palautteen perusteella tyytyväisiä. Lisäksi suunnitelmissa oli laventaa sekä sisältöä että avustajakuntaa ja näin vastata kriittisten äänien luomaan kehityspaineeseen.
– Miellän, että edustajisto linjasi asian päättäessään lehden budjetista. Avustajavetoisen ylioppilaslehden tekeminen kolmen viikon ilmestymisaikataululla asettaa ylitsepääsemättömiä haasteita työn organisointiin. Päätoimittajana en pysty tekemään enää laadukasta lehteä, enkä vastaamaan kehityspaineeseen, Järvenpää on todennut.
Uljaan seuraava numero ilmestyy tällä viikolla, ja uuden päätoimittajan on määrä aloittaa maaliskuun alussa.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

