Tuotantotalouden yksikkö kaipaa yo-lehtoria
Yksikköön on toivottu uutta lehtoria joulukuusta lähtien, mutta rahat lähtevät tiedekunnille jakoon yleensä vasta huhtikuussa.
Tuotantotalouden yksikössä kaivataan muutosta. Yksikön johtajan Tarja Ketolan mukaan yksikössä tarvittaisiin kipeästi yliopistolehtoria, sillä oppilasmääriin nähden opettajia on liian vähän – heitä pitäisi olla kaksi kertaa enemmän. Samalla yksikössä toivotaan kauppatieteiden kanditutkinnon yhdistämistä, TUTA:n opiskelijoiden ensimmäinen vuosi kun menee lähes kokonaan liiketoimintaosaamisen pakollisissa 50 opintopisteen kursseja suorittaessa.
Tuotantotalouden yksikössä työskentelee tällä hetkellä neljä opettajaa, mutta ei yo-lehtoria. Yksikköön hakee kandivaiheessa vuosittain 30 opiskelijaa, maisterihaussa saman verran. Kansainväliseen maisterihakuun otetaan vuosittain sisään 20 opiskelijaa, mutta määrä on kasvamassa. Lisäksi TUTA:lla on 40 Kauhajoen kandiopiskelijaa.
– Opettaja/opiskelija -suhde on yksikössämme nyt 1:60, ja se on nousemassa. Yhden suhde kahteenkymmeneen olisi hyvä. Meillä on selkeästi resurssipula, ja olisi tärkeää saada yksi lehtori, jolla saisi katettua monta kurssia, 16-tuntista työpäivää painava Ketola sanoo.
Tuotantotalouden ja kauppatieteiden kandidaatin tutkintojen yhdistäminen auttaisi moneen ongelmaan.
– Tämän jälkeen olisi helpompi valita maisteripolku. Yhdistäminen olisi looginen seuraava askel, kun puolessa välissä ollaan jo menossa, Ketola toteaa.
Yhteinen kandivaihe tarkoittaisi myös yhteisiä opettajia, mikä puolestaan auttaisi tuotantotalouden yksikön resurssipulaan.
– Nämä ratkaisut olisivat hyviä kaikille. Näitä ei tehdä itsekkäistä syistä, vaan juuri opiskelijoiden kannalta. Mutta tämä on sekavaa siihen asti, kunnes rahasta tiedetään, Ketola myöntää ja harmittelee, että yliopisto on joutunut tuotantokeskukseksi. Ketolan mukaan yliopistolla on selkeä tehtävä, eikä se ole tehdä rahaa, vaan sivistää.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

