Tokka on koossa!

Kuva: Samuli Vuorinen

Vaasan yliopiston osakuntakatras on saanut vastikään uuden jäsenen. Lappilaisen osakunnan perustamiskokous pidettiin marraskuun lopulla, ja nimeksi tulokkaalle annettiin Tokka.

Perusta Tokan muodostamiselle löytyi hieman sattumalta. Osakunnan puheenjohtajaksi valittu Anna Husa kertoo, että tämän vuoden viestinnän fuksien joukkoon oli sattunut kuusi lappilaista.

- Osakuntatoiminnassa on mielestäni hirveän hauska idea: koota yhteen ihmisiä samalta alueelta. Mietittiin, että olisi mukavaa jos lappilaisillakin olisi omansa.

Sattumasta tekee vielä hauskemman se, että fukseista kukaan ei tuntenut toisiaan entuudestaan. Porukka on edelleen toisilleen uutta.

- Emme ole edes kotoisin kovin kaukaa toisistamme. Meitä on ainakin Torniosta, Rovaniemeltä, Pellosta, Ylitorniolta, Torniosta, Sodankylästä, Kemijärveltä ja Keminmaasta.

Tokan toimintaan on heti alkumetreillä ehtinyt mukaan muitakin kuin viestinnän fuksien ydinryhmä. Esimerkiksi kauppatieteitä opiskeleva projektivastaava Susanna Vattulainen ajautui joukkoon toista reittiä.

- Minä opiskelen kauppatieteitä, ja olin tavannut täällä kaksi lappilaista aiemmin. Kuulin kokouksesta, ja menin periaatteessa ulkopuolisena katsomaan. Lopulta päädyin hallitukseen, Vattulainen nauraa.

Pohjoinen identiteetti

Ennen kaikkea Tokka kertoo haluavansa yhdistää kaikki Vaasan yliopiston lappilaiset ja lapinmieliset. Joitakin tapahtumia on niin ikään jo suunnitteilla.

- Lähinnä tavoitteena on koota lappilaisia yhteen, mutta emme myöskään aio syrjiä ketään tai vetää rajaviivoja. Lappi on monen sydäntä lähellä, Husa miettii.

- Suunnitelmia on jo hiukan. Ainakin Rovaniemellä järjestettävä Poronkusema ja luultavasti tammikuulle ajoittuvat osakunnan perustamista juhlistavat bileet ovat mietinnässä, Vattulainen paljastaa.

Tokkalaiset kehottavat pohjoisimmasta osakunnasta kiinnostuneita lähtemään mukaan toimintaan. Porukka on nuori ja virkeä.

- Meillä on paljon innokasta porukkaa laittamassa hommaa käyntiin. Olemme kaikki uusia, joten mukaan on helppo tulla, Husa rohkaisee.

Niin torniolainen Husa kuin rovaniemeläinen Vattulainen kokevat lappilaisuuden merkittäväksi ja vahvaksi osaksi itseään sekä minuuttaan.

- Onhan se tärkeää. Keskusteluissa tulee usein puhuttua siitä, mistä on kotoisin. Kotipaikkakunta on aina se, joka on eniten sydäntä lähellä. Aina kun puhuu täällä kodista, puhuu Lapin kodista. Täällä ollaan kämpillä ja Torniossa ollaan kotona, Husa toteaa.

- Kyllä se on minullekin koti. Rovaniemellä koko ikäni asuneena on itselle jäänyt tietty identiteetti. Kotipaikkakunta on tullut entistä tärkeämmäksi nyt, kun asuu muualla. Olen ylpeä lappilaisuudestani, Vattulainen sanoo.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.