The Very Best of Enya
Mikä on Enya? Helppo, mutta väärä vastaus kysymykseen on, että hän on 48-vuotias irlantilainen kelttiläistä sekä New Age -musiikkia esittävä laulaja Eithne Patricia Ní Bhraonáin, ja yksi maailman myydyimmistä artisteista. Vastaus on väärä siksi, että tässä ei kysytty kuka Enya on, vaan mikä Enya on.
Jätetään lapsellisen näsäviisas metapohdinta kolmeen lauseeseen. On aika avata sitä, mikä Enya on, ja miksi tämä kysymys on syytä esittää. Se, mikä tekee Enyasta yhden maailman myydyimmistä artisteista on omaperäisyys ja kyky puhutella kuuntelijaa eri tavalla verrattuna muihin artisteihin. Enya on matka vihreille niityille, koivunlehdille, delfiinilauman leikkisään temppuiluun meren aalloissasekä puron solinaan. Enya muistuttaa siitä, että jokaisessa meistä asuu pieni Frodo Reppuli – tuo metsien pieni mies.
Levy on läpileikkaus yhden, varmasti kaikkien aikojen kuulluimpien artistien joukkoon lukeutuneen Enyan hienosta urasta. Hämmästyttävintä Enyan musiikissa on se, miten moneen tilanteeseen se sopii: Citymarketin kaiuttimiin, luontodokumentin taustalle, rauhalliseen automatkaan ja siihen, että vuoden 2008 Castillero del Diablon Shirazin läikyttäminen vasta viikko sitten Vero Modasta ostetulle jakkupuvulle ei ota niin paljon pannuun. Olemmehan Frodo Reppuleita kuuntelemassa puron solinaa niityllä, koivunlehtien tuoksussa delfiiniystäviemme kanssa.
Jos avaamme self-help -kirjan korjataksemme elämämme pieniä vinossa olevia kohtia, kuten sitä, miksi kahdessa viikossa on tullut yhtäkkiä puolitoista kiloa suoraan pakaroihin tai sitä, miksi mikään ei oikeastaan tunnu yhtään miltään, laitamme Enyaa soimaan. Kun mies haluaa olla herkkä, laittaa tuo veikeä Frodo Reppuli Enyaa soimaan.
The Very Best of Enya on varma tikki, jos on koskaan pitänyt yhdestäkään Enyan kappaleesta. Kansi on hieno, koska se muistuttaa kirjaa, ja Enyan tuotanto sulautuu yhteen kuin kukkaishunaja valkoiseen teehen. Enya on hiukan keskiluokkaista, mutta myös fantasiaa. Ennen kaikkea, Enya on helppoa musiikkia, jolle vähänkään viittä pistettä alempi arvosana ei suinkaan ole pilkantekoa vaan paniikinomaista pyristelyä irti siitä havainnosta, että on oikeasti nauttinut kuulemastaan.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.