The Baseballs – Strike!
The Baseballs on saksalainen vuonna 2007 perustettu coveryhtye, joka soittaa omalla, rockabillya ja vanhaa rock'n'rollia yhdistelevällä tyylillään pop-hittejä 80-luvulta tähän päivään asti. The Baseballs on myös ilmiö, joka on viime vuonna ilmestyneen Strike! -levyn myötä yhdistänyt sekä yhtyeestä pitävät että sitä inhoavat omiksi leireikseen. Digger, Sam ja Basti ovat tyylilajissaan lahjakkaita, ja osaavat kaapata rockabillyn hengen tämän päivän pop-sensaatioihin. Tässä kohtaa arvostelu muuttuu analogiaksi kovassa nosteessa olevan coverbändin uran ja Charles Dickensin Saiturin joulun välillä.
Menneiden hittien haamu
Takahuoneessa ollessaan huomaa coverbändi, että heidän vasemmalla puolellaan - aivan voileipätarjottimen vieressä seisoo mies, joka on ilmestynyt sinne kuin tyhjästä. Hän on vuonna 1981 kuollut ‘Rock Around the Clock'-hitistään tunnettu muusikko Bill Haley, joka viittoo tietä kohti seinään ilmestynyttä porttia. Hiukan epäröiden astuvat coverbändin jäsenet aukkoon haamun perässä ja päätyvät aikaan, jolloin Rockabilly oli suosituimmillaan. Ihmiset parveilivat tanssisaleihin nähdäkseen edes pienen silmäyksen idoleistaan, joden musiikkia 50-lukulainen amerikkalainen suoraselkäisyyden idylli halveksi sen eläimellisen energian vuoksi. He näkevät musiikkityylinsä puhtaimmillaan ja häkeltyvät näkemästään. Näytöksen jälkeen johdattelee Bill Haleyn näköinen haamu hiljaa hymyillen heidät omaan aikaansa.
Nykyisten hittien haamu
Keikan jälkeen bändi palaa hotellihuoneeseensa lepäämään ja valmistautumaan seuraavan päivän, loppuunmyytyyn areenakeikkaan, kun hiljaisuuden rikkoo televisioruudusta ulos ryömivä muun muassa metallikappaleista lounge-covereita soittava Richard Cheese. Haamu loikkaa takaisin lumisadetta näyttävään ruutuun ja viittoo bändin jäseniä seuraamaan. He epäröivät, mutta lopulta uskaltautuvat loikkaamaan sisään rohkeimman aloittaessa. He pääsevät kurkistamaan faniensa olohuoneisiin, jossa he jo levyn ostettuaan ovat löytämässä joko internetistä tai musiikkikanavilta uutta, innostavaa musiikkia. Bändin jäsenet huomaavat nopeasti sen, että heidän nousukautensa ei tule kestämään ikuisuuksia.
Tulevien hittien haamu
Valmistautuessaan keikkaan ja kuullessaan yleisön huutavan heidän nimeään liikkuu tumma hahmo hitaasti heitä kohti sanomatta sanaakaan. Hahmolla on pukinparta, poninhännällä oleva pitkä tukka, silmälasit ja hänellä on päällään Pink Floydin paita. Coverbändin jäsenistö tunnistaa miehen heti levydivarin myyjäksi. Maa alkaa täristä, taivas revetä ja stadion repeää liitoksistaan ympäristön muuttuessa synkäksi tulevaisuudeksi. He huomaavat olevansa levykaupassa, jossa hiljainen haamu osoittaa valtavan levyhyllyn pop-osion B-kirjainta. Bändin jäsenet katsovat kun levyt kääntyvät nopeasti, ja huomaavat niissä jotain tuttua. Tatuoitu nainen. The Baseballs, The Baseballs, The Baseballs, The Baseballs, The Baseballs, The Baseballs... Heidän debyyttilevynsä. Järkytys leviää kolmikon kasvoille, kun he huomaavat hinnan. Kaksi euroa. Saituri sai kolmen joulun haamun opetuksesta uuden suunnan elämälleen. Hän paransi tapansa ja ryhtyi anteliaammaksi. The Baseballsin levy vanhenee, niin kuin vanhenevat heidän coveroimansa hititkin. Pallo onkin heillä sen suhteen, miten urasta saadaan jotain pysyvää. Jotain muutakin kuin kuukauden erikoisuus, jonka ihmiset ottavat sydämiinsä vain heittääkseen pois uuden tieltä.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

