Takatukasta seuraava

Ensimmäisten viiden viikon sivustaseuraamisen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että paikallinen rastafarikulttuuri tai vähintään rastahiustyyli on jonkinlaisessa murrostilassa. Barcelonaahan on ainakin tähän asti pidetty Euroopan rastafarikulttuurin keskuksena ja Espanja on tunnetusti pilven polttajien taivas. Viherkasvia näkee kirjaimellisesti lähes joka kodin parvekkeella ja samassa määrin rastapäitä vilkkuu huomattavasti enemmän katukuvassa kuin koto-Suomessa.

Mutta onko rastapäiden keskuudessa tapahtunut murros, jakautuminen alaryhmiin vai onko alkanut ensisijaisesti hiustyylin, mutta myös koko rastafarikulttuurin hidas kuolema? Tällaisia piirteitä on havaittavissa niin Barcelonassa kuin muualla Espanjassa ja ehkäpä se on jo levinnyt tätä kirjoittaessa myös Suomeen. Rastapäät ovat alkaneet luopumaan rastoistaan, mutta ei kokonaan. Takatukan sijasta melkein joka toisella entisellä rastapäällä on nyt takarastat, edestä siili ja takana rastat. Kysymys kuuluukin, onko jokin edellä esitetyistä vaihtoehdoista aiheuttanut tämän hiustyylin? Vai onko suurinta osaa rastapäitä alkanut vaivaamaan ennenaikainen hiustenlähtö?

Todennäköisintä on, että joku on keksinyt luopua osasta rastoistaan ja muut ovat matkineet tätä sokeina. Takarastamuoti on jo niin pitkällä täällä Barcelonassa, että tyylin avantgardistisimmilla edustajilla on jäljellä enää korkeintaan yksi tai kaksi rastaa. Näitä he suojelevat teräviltä saksilta viimeiseen asti ja kiintymyksellä hoivaavat ja vahaavat. Tämä hiustyyli näyttää yhtä huvittavalta kuin takatukka- ja hiirenhäntämuoti kaukaisilta 1980- ja 1990-luvuilta. Toisaalta en ole koskaan kuullutkaan espanjalaisia pidettävän yhtä tyylitietoisina kuin esimerkiksi ranskalaisia tai italialaisia, joten on mahdollista, että takarastamuoti jää vain paikalliseksi villitykseksi.

Yllättävää kuitenkin on, että rastoistaan eivät ole alkaneet luopumaan ainoastaan miespuoliset hiustyylin edustajat, vaan myös rastapäiset naiset ovat innoissaan siili ja takarastat -tyylistä. Nähtäväksi jää milloin he malttavat luopua viimeisestä rastastaan ja mitä sitten tapahtuu. Kuinka merkittävä asia hiustyylin muutos voi olla identiteetille? Onhan kyse vain karvoista, joten ei uskoisi sen paljon vaikuttavan, mutta kuitenkin se vaikuttaa ja ehkä liikaakin. Ei kestä kauaa, kun Barcelonan katuja tallaakin joukko siilipäitä entisten rastapehkojen sijasta - aikamoinen katukuvan muutos sinänsä.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.