Suoraa palautetta

Ylioppilaskunta järjesti viime lukukauden lopulla valitusviikon, jossa opiskelijat saivat puhua suunsa puhtaaksi. Vaasan ylioppilaslehti esittelee tapahtuman satoa.

TITE:n teoria on täysin turha ja tulosten saaminen kestää kohtuuttomasti.

Hallituksen pitää laskeutua norsuunluutornistaan opiskelijoiden keskuuteen. Tämä peli ei vetele.

VYY:n toiminta on aktiivista ja reipasta. Tästä hyvä jatkaa.

Pakollisilla kursseilla, joissa on paljon osanottajia, voisi olla enemmän kuin viisi kirjaa Tritoniassa.

Miksi puolet tenttituloksista tulee myöhässä? Miksi yliopiston avoimien kurssien välillä on eroa vaikeustasossa, vaikka sisällön tulisi olla sama? Miksi pääaineen vaihtaminen on niin helvetin työlästä?

Mitään en ole saanut! Ei ole käynyt tuuri. Treffipalvelu VYY:lle.

Everything is perfect. Thank you!

Liikaa eineksiä ruokana.

Vittu, kun vituttaa.

Ei valitettava. On ollut hauskoja bileitä ja tapahtumia.

YTHS:n palvelut opiskelijalähtöisiksi.

VYY:n meilit voisi niputtaa yhdeksi sähköpostiksi, missä olisi monta tapahtumaa sen sijaan, että spämmätään posti täyteen. Hallitusten toimintakertomukset voisi laittaa nettiin.

Jedi-koulutus pakollisiin opintoihin. Warrantti kuriin. Ei, ihan oikeasti, hyvin te olette hommanne hoitaneet.

Pro Gradun lopettaminen oli sääli. Miten osa sen palveluista nyt järjestetään? VYY:n tiedotuksessa on parantamisen varaa.

Olis kiva, jos tänne tulisi joku palautelaatikko.

Ruokalan jono on liian pitkä.

Missäs on VYY:n tiedotus? Se vähäinen tulee liian myöhään.

Ylioppilastalo!

Tapahtumia on ollut riittävästi, mutta tiedotus voisi tietysti olla aina parempaa. Toimintanne on mallikasta!

Opiskelijaedut ovat liian pieniä yhteistyöyrityksissä.

Oli viikko, jolloin mikään kopio- tai tulostuskone ei toiminut. Tehkää asialle jotain.

Hengailuilta oli pettymys.

Ulos lisää penkkejä.

 

Avaudu!

Vaasan ylioppilaslehdelle saa valittaa mistä tahansa ja milloin tahansa.

Lähetä lyhyt kommenttisi tekstarilla numeroon 044-3248969 tai sähköpostilla osoitteseen paatoimittaja@vaasanylioppilaslehti.fi.

Vuodatusta julkaistaan seuraavassa lehdessä Risut & risut -palstalla.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.