Sananvapaus ja lapsiporno
Sebastian Laitila
KRP:n suomalaisille internet-palveluntarjoajille kokoama lapsipornosivujen sulkulista on herättänyt keskustelua ja kritiikkiä ympäri maan.
Käyttäjiä estetään pääsemästä lapsipornoksi epäillyille sivuille kun taas näiden sivustojen sisältöön ei puututa millään tavalla, vaikka osa sulkulistalla olevien sivujen palvelimista sijaitsee EU-alueella. Sulkulistaa masinoivan viestintäministeri Suvi Lindénin mukaan ilmeisesti pahat asiat katoavat, kun laittaa tyynyn pään päälle ja huutaa. Keskustelua seuranneet ymmärtänevät, että debatissa ei ole kyse lapsipornosta vaan sananvapaudesta. Tuskin yli kymmenen tuhatta Suvi Lindénin eroa vaativaan adressiin nimensä kirjoittanutta on tehnyt sen lapsipornoa puolustavana kannanottona.
Sulkulistan pakottamista ajamalla viestintäministeri avaa oven laajamittaisemmalle internet-sensuroinnille, jossa osansa saavat varmasti ensimmäisenä kopiosuojattua materiaalia sisältävät sivut ja pahimmassa tapauksessa poliittisesti epäilyttävänä pidetyt, terrorismiin viittaavat tai väkivaltaista sisältöä sisältävät sivut. Kaikki tämä turvallisen lintukodon illuusion nimissä – lapsia, sisällöntuottajia ja muita viattomia pikkuihmisiä suojellen, paraatisaattueessa lähemmäs kohti valvontaan ja ennakkosensuuriin perustuvaa poliisivaltiota jossa pahoja ihmisiä ei ole olemassa. Niin irvokkaalta kuin se saattaa kuulostaa, saatamme herätä päivään jolloin Adolf Hitlerin Mein Kampfia ei enää löydy kirjastosta, levykauppojen hyllyistä puuttuvat kristillisen kirkon tuhoa ja saatanan ylivoimaa julistavat black metal-levyt, ja realistista väkivaltaa sisältävät pelit on tilattava ulkomailta. Sinä päivänä me kaikki olemme pahasti kusessa.
Samassa veneessä
Opiskelen ensimmäistä vuotta Vaasan yliopistossa, joten kaikki asiat eivät ole minulle tuttuja. Suurimman hämmennyksen ovat herättäneet kampuksella liikkuvat mystiset kyltereiksi kutsuttavat ihmiset, jotka näyttävät bändipaitaan ja ketjuihin pukeutuvan metallipään silmiin erikoisilta slipareineen ja kauluspaitoineen. Kahvin ja tuopin ääressä kuulee yhtä sun toista siitä minkälaisia kylterit ovat ja mikä heissä kulloinkin ärsyttää – oli se sitten jonkun vallassa olevan omaan pussiin pelaamista, poliittinen kannanotto tai niinkin pinnallinen asia kuin vaatetus ja olemus. Selvää on, että yliopisto tuntuu jakautuneen kahteen leiriin ja toivon totisesti, etten ole ainoa jonka mielestä heimokulttuuri ei kuulu yliopistoon.
Siitä ei pääse mihinkään, että jokainen tiedekunta on tärkeä ja niiden määrä antaa mahdollisuuden monipuoliseen tutkintoon niin humanistille, hallintotieteilijälle, teekkarille kuin kylterillekin. Opiskelija- ja ainejärjestötasolla voidaan helposti toimia samalla, ja haastankin täten kylterit tutustumaan muiden tiedekuntien opiskelijoihin ja vice versa. En todellakaan usko, että Lacoste-paitaa tai sliparia pitävä kauppatieteilijä on yhtään sen omahyväisempi tai rahanahneempi ihminen kuin kukaan muukaan meistä. En minäkään peikkomaisesta olemuksestani huolimatta kenenkään maksaa syö – ainakaan ilman fava-papuja ja hyvää Chiantia.
Kommentit
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
1. Sananvapaustaistelija 03.03.2008 kello 14:42
Tässä vaatimaton opiskelijan kommentti.
Verkkomedian täytyy olla valvottu media siinä missä painomedia, televisio, radio, elokuvat ja ulkomainonta on. Internet ei voi olla niin mahdoton alusta, että ainoat vaihtoehdot ovat täysin valvomaton sisältö tai täydellinen sananvapauden menetys.
Verkkosivuston sensuroiva sulkulista on vain yksi keino verkon valvontaan, eikä parempia ole esitetty. Mielestäni vieläpä aivan toteutuskelpoinen ajatukseltaan, jos virheellinen laillista materiaalia sisältävä sivusto pääsee listalta nopeasti pois. Ymmärtääkseni virheellisiä tulkintoja on ollut vähän.
Sulkulistan julkaiseminen lapsiporno.info -sivustolla oli huono veto, koska linkit johtavat laitonta materiaalia sisältäville sivuille.
Pitäisi pohtia onko sulkulistan ylläpitämiseen väärät keinot, valvovatko sulkulistaa väärät vallat, onko muita tehokkaampia ja luotettavampia keinoja valvoa laittomia sivustoja, ennemmin kuin itkeä täysin vapaan ja rajoittamattoman julkaisemisen perään. Sellaista ei toivottavasti koskaan nähdä.