Sakkoparkkeja ja jäisiä kalapuikkoja

Kuva: Hannele Alanko

Toisen kerran Vaasan yliopistossa toteutettu valitusviikko keräsi tällä kertaa 136 valitusta viime vuoden 140 valituksen sijaan.

Koulutus- ja sosiaalipoliittinen sihteeri Mataleena Kalliokoski ei pysty olemaan tulokseen täysin tyytyväinen.

- Luulin, että valituksia tulisi tänä vuonna enemmän, kun niitä sai tehdä myös netissä. Ennemminkin näyttää nyt siltä, että ne jotka olisivat muutenkin vastanneet, siirtyivät nyt nettiin.

Kalliokoski muistuttaa, että tulee tietenkin myös iloita siitä, ettei ole valitettavaa. Hän toivoo silti, että opiskelijat ja henkilökunta käyttäisivät valitusmahdollisuuden hyväkseen. Suurimmasta valitusryöpystä vastasivat tällä kertaa humanistit, sen sijaan kauppatieteilijät eivät innostuneet valittamaan.

- Ilmeisesti VYY ei ole markkinoinut tätä tarpeeksi yliopiston henkilökunnalle, koska henkilökunnalta ei ole toistaiseksi tullut valituksia. Ehkä he eivät tiedä, että valituksen saa jättää anonyymina, Kalliokoski arvioi.

Uusia valitus-mahdollisuuksia

Ensimmäistä kertaa käytössä oli nettilomake, jonka kävi täyttämässä 48 henkilöä. Debyytin teki myös englanninkielinen valituslomake, joka oli suunnattu kansainvälisille opiskelijoille.

- Kansainväliset opiskelijat valittivat eniten huonosta työllistymismahdollisuudesta Suomessa. He toivoivat myös lisää SAP-opintoja, ruotsin kielen kursseja ja apua suomalaisen verkoston luomiseen. Apua haluttiin myös kesätöiden ja harjoittelupaikkojen löytymiseen.

Valitusten kohteiden kärkiviisikko on nähtävillä oheisesta listasta. Kalliokosken mukaan eräs Amican ruokaa käsittelevä palauteaihe oli ylitse muiden.

- llmeisesti siellä on ollut joku kalapuikkofiasko, koska jäisistä kalapuikoista on valitettu useaan otteeseen.

Valituksia kirvoittivat lisäksi talvi, opetus, tenttitulokset, kurssijärjestelyt, kursseista saatavat pistemäärät, VYY:n ja yliopiston tiedotus sekä Tritonian pieni kirjamäärä.

- Valitusviikko järjestetään ensi vuonna samana ajankohtana. Syksyksi on suunnitteilla kiitospäivä hyvinvointiviikolle, jolloin voi osoittaa kiitoksensa.

 

Valituksen aiheet top 5

1. Ainejärjestötilat

2. Amican ruoka

3. Lukupaikkojen vähäinen määrä Tritoniassa

4. Parkkitilat ja auraus

5. Fabriikin oleskelutilojen puuttuminen

 

 

Kommentti:  Hallelujaa Vaasan ylioppilaskuoro

Vaasan ylioppilaskuoro ja VYY räjäyttivät pankin valitusten laulannallaan. Juuri tällaisella toiminnalla ylioppilaskunta tulee lähemmäksi opiskelijaa. Tempaus osoitti, että valitukset otetaan vakavasti, ja niiden anti halutaan välittää myös opiskelijoille. Toteutus oli hauska, mutta tyylikäs. Valitusten sisältö ja laulujen vastaanotto osoittaa myös sen, että ongelmakohtia löytyy yllättävistä paikoista, ja niistä ollaan hämmästyttävän samaa mieltä. Ehkä seuraavaksi pitäisikin kysyä Amicalta, miksi kahvi on niin kallista ja pinaattikeitto liian vihreää.

Iiris Penttilä

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.