Petteri Sariola
Kuva: Hans Lehtinen
Petteri Sariola ei saanut koskaan omaa bändiä kasaan, joten hän perusti yhden miehen yhtyeen.
Kitaravirtuoosiksikin tituleeratulle, 24-vuotiaalle Sariolalle musiikki on ollut osa elämää niin kauan kuin hän muistaa.- Perkussiivinen soittotyyli kehittyi monen mutkan kautta. Soitin klassista, sähkistä, bassoa ja perkussioita, enkä saanut ikinä kunnolla toimivaa bändiä, joten ajauduin imitoimaan bändisoundia yksin.
Perkurssiivinen soittotyyli korvaa Sariolan bändissä basistin ja rumpalin. Kitara valikoitui Sariolan soittimeksi jo lapsena.
- En tiedä, kitara vain vetosi meitin viboihin. Ehkä se röyhkeys ja maskuliinisuus kolahti nuoren pojan supersankarien fanitusmeininkiin. Soitin klassista, mutta kuuntelin rokkia. Klassisen aloitin, koska muuta ei ollut saatavilla, hän toteaa.
Silloin tällöin miehen voi tosin bongata soittamassa eri bändeissä, kuten Don Johnson Big Bandissa.
Vuokranmaksu musiikilla
Sariola ei ole koskaan kokenut musiikkisukuaan sen kummemmin ponnahduslautana kuin taakkanakaan.
- Aloin maksamaan vuokraa musiikilla heti kun pääsin koulusta 2006. Jos diggaa mitä tekee, niin tekee, mitä diggaa. Mutta totta kai perhe on aina tukenut, mitä on tullut tehtyä.
Ensimmäinen albumi Silence! julkaistiin vuonna 2007. Viimeisin levy Phases ilmestyi lokakuussa.
- Oon tehnyt nyt kaksi levyä ja kolmas levy päättää trilogian, joka kertoo ihmisen elinkaaresta.
Sariola sanoittaa, sovittaa ja säveltää itse.
- Välillä veli Jyri on ollut myös säveltämässä ja auttanut kaikkien biisien sovittamisessa. Hän on korvaamaton apu. Olemme studiossa dynaaminen duo.
Musiikkikanavilla ahkerasti pyörivällä Distorted Love - musiikkivideolla taas esiintyy Sariolan pikkuserkku Heini Ikonen.
- Hän vetää keikoillani taustalaulua ja kiipparia.
Levystä hyvä fiilis
- Olen opiskellut Sibelius-Akatemiassa klassista ja Helsingin Pop ja Jazz konservatoriossa sähkistä. Valmistuin vuonna 2006 ja aloitin vuonna 1992.
Omaa musiikkiaan hän kuvailee pop-rock progeksi, joka on toteutettu pääosin yhdellä akustisella kitaralla.
- Uudesta levystä mulla on todella hyvä fiilis, olen tyytyväinen siihen. Sain levylle mukaan lapsuuden basisti-idolini, Living Colourin Doug Wimbishin, joka on soittanut muun muassa Madonnalla ja Depeche Modella.
Musiikki on Sariolan mielestä parhaimmillaan mielen hiljenemistä.
- Mulle on ihan yks hailee, mitä tyyliä musa on, oopperaa, metallia, orjalauluja, sähköpömpelin huminaa tai hiphoppia. On vain musaa, joka kolahtaa, ja musaa, joka ei kolahda.
Vapaa-aika kuluu Sariolalla Simpsoneiden parissa, pelaillen tai kavereiden kanssa hengatessa.
Paljon kohinaa mediassa
Sariolan nimi on ollut viime aikoina paljon esillä myös mediassa ja uusi albumi on saanut hyviä arvosteluja. Kiirettä on riittänyt myös keikkarintamalla. Hän kotiutui hiljattain parin viikon keikkakiertueelta Norjasta ja Saksasta. Seuraavaksi on edessä pari keikkaa Suomessa, minkä jälkeen suuntana onkin Amerikan keikkakiertue.
- En tiedä koska pääsen soittamaan Vaasaan, mutta toivottavasti mahdollisimman pian, mies lupaa.
Omiksi idoleikseen hän nimeää seuraavat artistit: Michael Jackson, Michael Hedges, Primus, Living Colour, Faith No More, David Bowie, Art Tatum, Grant Green, John Lee Hooker, Aphex Twin, Squarepusher.
- Yhdistävä tekijä on intensiteetti. Tällä hetkellä levysoittimessa pyörii Funcadelicin albumi Standing on the verge of getting it on.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.