Periferia koolla Vaasassa
Iiris Penttilä
Joulua edeltävällä viikolla Vaasan yliopiston ylioppilaskunta sai vieraita periferiaylioppilaskunnista. Periferiaksi lasketaan kaikki ylioppilaskunnat lukuunottamatta pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen ylioppilaskuntia. Paikalle saapui ylioppilaskuntien hallitusten nykyisiä ja tulevia puheenjohtajia Itä-Suomen yliopistosta eli entisistä Joensuun ja Kuopion yliopistoista, Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta ja Lapin yliopistosta Rovaniemeltä.
Vaasassa periferiatapaaminen järjestettiin ylioppilastalo Domus Bothnicalla. Illan ohjelmaan kuului ruokailua, vapaata keskustelua ja VYY:n pääsihteeri Mikael Viitalan pitämä esittelykierros ylioppilastalossa. Vaasassa vieraillut jo edesmenneen Joensuun yliopiston ylioppilaskunnan vuoden 2009 puheenjohtaja Perttu Koistinen kokee periferiatapaamiset hyödyllisiksi.
- Tapaamisia järjestetään verkostoitumista ja vertaistuen saamista varten. Tapaamme muutamia kertoja vuodessa aina eri paikassa. Koistisen mukaan pienillä ylioppilaskunnilla on enemmän yhteistä keskenään verrattuna suurempiin ylioppilaskuntiin.
- Tällä tavoin voimme yhdessä miettiä opiskelijapoliittisia linjauksiamme.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

