Palosaarella liikkuu itsensäpaljastaja
kuva: Sami Seppänen
Palosaarelta on kuulunut syksyn mittaan huhuja itsensäpaljastajasta. Nyt epäilyt saivat päätöspisteensä, kun rikosylikonstaapeli Hannu Riiki vahvisti asian.
- Siellä Ahventiellä se on liikkunut. Hänellä on ainakin kaksi uhria, Riiki toteaa. Riikin mukaan mies on liikkunut juuri opiskelija-asuntojen pihapiireissä.- Hän on noin 40-vuotias mieshenkilö, mutta hän ei ole vaarallinen, Riiki painottaa. Itsensä paljastelija etsii maan tasalla olevan ikkunan, jonka takana on elämää. Ikkunan takana mies tyydyttää itseään seksuaalisesti.
- Meillä on ollut yksi herra kuulutelluissa, joka myönsi tekonsa. Toista tekoa mies ei ole suostunut myöntämään, kun todisteet puuttuivat. Toisesta teosta uhri oli ottanut valokuvan, josta mies pystyttiin tunnistamaan. Riiki kuitenkin uskoo, että molemmissa tapauksissa kyseessä on sama henkilö.
Poliisi ohjeistaa
Viimeisimmät tapaukset ovat sattuneet 12. ja 20. syyskuuta.
- Mies liikkuu alueella viikonloppuisin. Hän on ollut aamuisin liikkeellä varttia vaille viisi ja kahdeksan aikoihin.
- Jos joku huomaa tämänkaltaista toimintaa, niin pitää soittaa poliisille heti, Riiki neuvoo.Tähän mennessä mies on käynyt useasti saman tytön ikkunan takana.
- Tyttö on ottanut hänestä kuvia. Hän on juuri opiskelut täällä aloittanut, ja hän on melko hysteerisessä tilassa. Riikin mukaan kaikilla tulisi olla asunnossaan valmiina kamera, jolla voi ottaa kuvan häiriötekijästä.
- Hän ei ole tällä hetkellä kiinni. Hänet on kuulusteltu ja asia menee eteenpäin, mutta me emme voi pitää häntä kauemmin kuin 24 tuntia pidätettynä. Riiki uskoo, että tapauksia on ollut enemmänkin, mutta kaikki eivät ole tulleet poliisin tietoon. Tällaisessa tapauksissa voi soittaa suoraan poliisin hätänumeroon 112. Riiki kuitenkin toivoo, että asiasta ei nouse yleistä joukkohysteriaa.
Julkaisemme jutun poikkeuksellisesti ilman kirjoittajan nimeä.
Fetissi, pakkomielle vai sairaus?
Ensimmäisenä itsensäpaljastajasta tulee mieleen hämärällä kadulla pitkässä takissa ja ruskeassa lierihatussa hiippaileva mieshenkilö, joka aukaisee takkinsa pahaa aavistamattoman uhrinsa nähtäväksi. Tämä stereotypia on iskostunut varmasti monella syvälle mielen perukoille. Entä jos itsensä paljastelija olisikin nainen tai paljastelu tapahtuisi niin, ettemme edes käsittäisi sen olevan ekshibitionismia?
Selvitettyäni asiaa hämmästyin, kuinka monenlaisessa muodossa ekshibitionismia ilmenee. Yksinkertaisesti kireät vaatteet, lyhyt hameen helma ja syvään uurrettu kaula-aukko ovat lieviä merkkejä ekshibitionismista, hyväksyttyjä sellaisia. Ekshibitionismi sen täydessä merkityksessä tarkoittaa tohtori.fi - sivuston mukaan erotisoituneina pidettyjen ruumiinosien ja tai seksuaalisen toiminnan paljastamista toisille ihmisille. Paljastelullaan eksihibionisti loukkaa katsojansa ihmis- ja seksuaalioikeuksia.
Vallan tunne tuo nautinnon
Ekshibitionismiin kuuluu toisinaan juuri nautinto hallinnan tunteesta. Ekshibitionisti pakottaa toiset ihmiset tilaan, jossa hän hallitsee katselijoidensa näkökenttää, tilaa tai yksityisyyttä esiintymisellään. Päämääränä hänellä on päästä huomion keskipisteeksi.
Ekshibitionismia esiintyy myös narratiivisessa muodossa. Siinä ihminen nauttii siitä, että hän saa kertoa seksuaalisia tarinoita anonyymisti esimerkiksi puhelimitse. Usein itsensäpaljastajan yleisöksi valikoituneen tulee täyttää tiettyjä kriteereitä. Esimerkiksi ekshibionistimies voi valita fantasiamaailmansa roolihahmoksi naisen, jolle lankeaa ihailijan tai katselijan rooli hänen esityksessään. Huomaavainen ekshibitonisti toteuttaa fantasiaansa muut huomioiden. Tällöin hän esiintyy pelkästään vapaehtoiselle ja roolileikissä mukana olevalle yleisölle. Osa ekshibitoneista ei kuitenkaan uskaltaudu tai kykene vastavuoroiseen suhteeseen, jossa molempien tarpeet tulevat huomioiduksi.
Fetissi ei ole aina häiriö
Fetisismi ei ole kuitenkaan mitenkään yksiselitteistä. Lääketieteen ja erityisesti psykiatrian näkökulmasta fetisismi luokitellaan seksuaaliseksi kohdehäiriöksi eli parafiliaksi.
Fetissi ei ole häiriö, jos se ei ole pakonomaista, jatkuvaa tai aiheuta toiselle kärsimystä. Sukupuolista masokismia lukuun ottamatta seksuaalisista kohdehäiriöistä kärsivät lähes poikkeuksetta miehet. Fetistiset mielikuvat ilmenevät usein jo murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, jolloin myös parafiilinen käytös yleensä alkaa. Iän myötä parafiiliset mielikuvat ja käytös usein vähenevät.
Pakonomaisen paljastamisen laukaisee usein tapahtuma, jossa miehen miehuutta on tavalla tai toisella väheksytty tai loukattu. Pakonomaisista parafiilisistä mielikuvista tai käytöksestä on vaikea vapautua, ellei niistä kärsivä henkilö uskalla tai voi jakaa mielikuviaan myötäelävän partnerin tai läheisen kanssa.
Parafiliasta kärsivän on aina viisasta kääntyä seksuaalisten kohdehäiriöiden hoitoon erikoistuneiden psykoterapeuttien tai seksuaaliterapeuttien puoleen, jos käytös on pakonomaista ja aiheuttaa itselle tai toisille kärsimystä.
Lähteet: www.SETA.fi, www. tohtori.fi, www.treseta.fi, www. terveyskirjasto.fi, www.mtv3.fi/helmi/arkisto
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

