Pääsihteeriltä: Haasteista mahdollisuuksiin
Jäsenistön ääni on huomioitava entistä paremmin VYY:n toiminnan kehittämisessä, jotta niukat resurssit saadaan kohdennettua parhaalla mahdollisella tavalla.
Ylioppilaskunta on viimeiset pari vuotta elänyt suurten muutosten myllerryksessä. Vaikka vaikeimmat päätökset on jo tehty, paljon työtä on vielä jäljellä. Organisaatiota on uudistettu vastaamaan paremmin nykypäivän tarpeita ja palvelemaan paremmin jäsenistöä. Uuden organisaatiokulttuurin luominen on kuitenkin vasta alkutekijöissään, eivätkä uudet toimintamallit vakiinnu itsestään. Tarvitaan yhteiset tavoitteet ja oikea tahtotila.
Ylioppilaskunnan talous on ollut keskusteluissa jo pitkään ja valitettavasti se tulee myös jatkossa säilyttämään paikkansa kestoaiheena. VYY:n taloutta ei laiteta vuodessa tai kahdessa kuntoon, vaan taloutta uudistavien päätösten on oltava suunnitelmallisia ja pitkäjänteisiä. Suurin tulonlähde on jäseniltä kerättävät jäsenmaksut, joiden on mielestäni kuitenkin noudatettava myös kohtuullisuuden ja sukupolvien välisen tasa-arvon periaatteita - tämän päivän opiskelijat eivät yksin saa jäädä laskun maksajiksi.
VYY:n talouteen kiinnitetään kuitenkin nyt erityistä huomiota ja talouden suunnitelmallisuuden kehittämiseksi palkattiinkin ylioppilaskuntaan talousjohtaja keväällä 2010. Tarkoituksena on ollut siirtää taloussuunnitteluun, talouden kehittämiseen ja talousasioiden valvisteluun liittyviä vastuita omalle asiantuntijalle, jolloin saadaan parempi kuva talouden kokonaisuudesta. Tämän lisäksi uudistuksia on tehty myös muun muassa ylioppilaskunnan tiloihin, kun palvelutoimisto siirrettiin Technobotnian ainejärjestökäytävälle, keskelle kampusta.
Itse aloitin pääsihteerinä kuluvan vuoden elokuussa. Opittavaa ja selvitettävää on ollut paljon, mutta olen jo huomannut VYY:n olevan organisaatio täynnä osaavia ja innokkaita ihmisiä. Syksyn aikana lähdemme kehittämään ylioppilaskunnan toimiston käytäntöjä ja luomaan pohjaa uudelle organisaatiokulttuurille. Oikeiden toimintatapojen löytäminen ja niiden jalkauttaminen ylioppilaskunnan jokapäiväisiin toimintoihin vaatii palautetta myös jäsenistöltä. Antakaa palautetta siitä, mitä voimme kehittää ja missä voisimme onnistua vieläkin paremmin. VYY:n työntekijät ovat täällä jäsenistöä varten, olkaa siis yhteyksissä ja osallistukaa aktiivisesti ylioppilaskunnan toimintaan.
Jarkko Seppälä
VYY:n pääsihteeri
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.
