Opintotuelle ehdotetaan täysremonttia
Kuva: Iiris Penttilä
Opetusministeriössä puuhataan muutosehdotuksia opintotukeen. Tuesta vastaava ministeri Stefan Wallin on asettanut johtoryhmän pohtimaan opintotuen uudistusta, ja muutosesitys on määrä jättää ministerille viimeistään ensi vuoden alussa.
Esityksessä opiskelijalle tarjotaan sekä keppiä että porkkanaa. Esillä on ollut opintotuen sitominen elinkustannusindeksiin sekä huoltajuuskorotuksen palauttaminen. Opintopisteitä tukikuukautta kohti vaadittaisiin jatkossa nykyisen 4,8:n sijaan tasan viisi.Ehkä radikaalein muutosesitys on opintotuen portauttaminen. Opintojen alkuvaiheessa opintorahan merkitys olisi suurempi, kun taas loppuvaiheessa korostuisi lainan merkitys. Johtoryhmän mukaan näin maisteriopiskelijat siirtyisivät nopeammin työelämään.
VYY ei suhtaudu lainanottoon täysin varauksettomasti.
- Opintolainan kytkeminen opintorahaan ei VYY:n näkemyksen mukaisesti tuottaisi toivottua tulosta niin kauan kun opiskelijat suhtautuvat lainanottoon yhtä negatiivisesti kuin nykyisin, todetaan VYY:n kannanotossa.
VYY kuitenkin haluaisi lisätä lainanoton houkuttelevuutta. Kaksiportainen tukimalli saa VYY:n kannatuksen.
Lainakysymys kuuma peruna
VYY:n sosiaalipoliittinen vastaava Laura Heinonen korostaa, että johtoryhmän esityksen tarkka sisältö selviää vasta joulukuussa. Sitä ennen muutoksia voidaan tehdä mihin suuntaan tahansa.
Heinonen ei pidä järkevänä opintotuen sitomista indeksiin niin kauan kun tuki ei riitä täysipäiväiseen opiskeluun. Suhtautumisessa lainapainotteiseen malliin Heinonen peräänkuuluttaa avointa asennetta.
- Lainaa ei kannata pitää mörkönä. Uudistushan tähtää nopeampaan valmistumiseen ja sitä kautta työelämään siirtymiseen. Työelämässä lainarahoja pystyy maksamaan takaisin.
Tosin ymmärrystä löytyy myös heille, jotka eivät halua nostaa lainaa.
- Voisi perustellusti kysyä, koulutetaanko Suomessa ihmisiä liikaa korkeakouluissa väärille aloille. Ei ihme jos lainanotto ei houkuttele, kun työn saanti valmistumisen jälkeen on epävarmaa, Heinonen pohtii.
Hän pitää opintojen nopeaa loppuun saattamista tärkeänä asiana, mutta huomauttaa, että valmistumiseen voi vaikuttaa muillakin keinoin kuin tukea korjaamalla.
- Tärkeää on myös opintojen riittävä ohjaus ja esimerkiksi joustavat kurssien suoritustavat. Myöskään toisella asteella tapahtuvaa ohjausta ei pidä unohtaa, jotta välivuosia ei tulisi.
Kattojärjestölle satikutia
Sosiaalipoliittinen vastaava on ollut aktiivisesti yhteydessä SYL:iin, joka puolestaan on pyrkinyt vaikuttamaan muutosesityksen sisältöön. SYL:n toiminta on herättänyt närää eri ylioppilaskunnissa, eikä Heinonenkaan ole kattojärjestöön täysin tyytyväinen.
- SYL lähetti meille lausuntopyynnön, jossa eri malleja oli esitelty. Lausuntopyyntö oli kuitenkin joidenkin mallien kohdalta vahvasti värittynyt ja niistä kävi ilmi heidän mielipiteensä. SYL:n pitäisi toimia enemmän ylioppilaskuntien linjausten mukaan, ei päin vastoin, Heinonen moittii.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

