Ongelma vai vahvuus?
Huoli työurien pituudesta on ollut keskustelun aiheena jo pitkään. Kysymys kuuluu, mistä kohtaa niitä yritetään venyttää - alusta, keskeltä vai lopusta? Usein alusta, koska sen on katsottu olevan helpoin tapa. Eläkeiän nostosta ei haluta puhua, ja työssä jaksaminen jätetään työnantajien murheeksi. Yleinen mielipide on, että korkeakouluopinnot aloitetaan Suomessa turhan myöhään ja tutkintojen valmistuminen kestää liian kauan. Erityisesti jälkimmäiselle ongelmalle on keksitty selitys: työnteko. Sen katsotaan viivästyttävän opintoja merkittävästi.
Osmo Kivisen ja Jouni Nurmen tutkimus (Yhteiskuntapolitiikka 6/2011) heristää näille yleisille oletuksille keskisormea. Vaikka opinnot aloitetaan Suomessa myöhään, keskimäärin 22-vuotiaana, tutkijoiden mukaan tämä viivästyminen kurotaan myöhemmin kiinni: maisterit siirtyvät oman alansa töihin nopeasti valmistumisen jälkeen. Toisin sanoen työuran alku ei veny opintojen jälkeen.
Tätä näkökulmaa harvoin tuodaan keskustelussa esille. Kuten Kivinen ja Nurmi huomauttavat, olennaisinta urien pituuksien kannalta on juurikin se, kuinka nopeasti maisterit pääsevät oman alansa töihin. Rivakasta valmistumisesta ei ole hyötyä, jos siirtymä työelämään takkuaa. Esimerkiksi Sveitsissä ja Italiassa opintojen alusta ammattiuralle kuluu aikaa lähes 16 vuotta, kun taas Suomessa se kestää keskimäärin vain seitsemän ja puoli vuotta.
Opintojen aikainen aloittaminen, ja niiden nopea suorittaminen ei näyttäisi tarkoittavan varhaista työllistymistä. Esimerkiksi Belgiassa korkeakouluun päästään keskimäärin jo 19-vuotiaana ja opinnot kestävät vain vajaat viisi vuotta. Tästä huolimatta belgialaismaisterit ovat noin 29-vuotiaita, kun he aloittavat oman alansa työt. Suomessa vastaava ikä on noin kolmekymmentä, vaikka täällä koulun penkille mennään muutama vuosi myöhemmin.
Kivinen ja Nurmi perustelevat suomalaisten maistereiden nopeaa työllistymistä omalle alalle sillä, että Suomessa on yleistä tehdä töitä ennen opintojen alkua sekä niiden aikana. Se mitä on pidetty ongelmana, onkin itse asiassa suomalaisen järjestelmän vahvuus. Opiskelijat ovat kosketuksissa työelämään jatkuvasti ja työnantajat tuntevat tutkintojen sisällöt hyvin. Lisäksi koulutus on Suomessa työmarkkinaorientoitunutta.
Tutkimuksen perusteella puheet työnteosta opiskeluaikana saavat uutta näkökulmaa. Yksioikoisesti ei tulisi myöskään tuijottaa sitä, kuinka paljon aikaa kuluu lukion ja yliopiston välillä. Kilpailu korkeakoulupaikoista on kovaa, eikä opintopaikan saaminen ole itsestäänselvyys. Se voi vaatia aikaa. Kun opiskelija pääsee haluamalleen alalle, edellytykset pitkälle ja tuottavalle työuralle paranevat.
Työssä jaksaminen tulee korostumaan, koska todennäköisesti eläkeikää nostetaan tulevaisuudessa. Vielä siitä ei juurikaan keskustella todellisena vaihtoehtona, koska aihe on poliittisesti arka. Siksi katseet on paljon helpompi kiinnittää työurien alkupäähän ja harmitella maistereiden hidasta valmistumista.
Tässä keskustelussa pitäisi kuitenkin ottaa huomioon kokonaisuus. Kun maistereiden työurien pituutta halutaan pidentää alkupäästä, ei tule pelkästään tuijottaa opintojen aloittamisaikaa ja tutkintojen valmistumisnopeutta. Se on yksioikoista.
Kaj Paulamäki
Päätoimittaja
paatoimittaja@vaasanylioppilaslehti.fi