Mielipide: Ylioppilastutkinto ei ole pelkkä traditio
Vaasan yliopiston ylioppilaskunta avasi kannanotossaan 4. huhtikuuta keskustelua nykymuotoisista ylioppilaskirjoituksista luopumisesta. Ylioppilaskirjoitusten poistaminen antaisi kannanoton mukaan lukiolaisille enemmän aikaa valmistautua korkeakoulujen pääsykokeisiin. Kannanotto koskee opetusministeriön koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamista pohtineen työryhmän muistion esitystä siitä, että korkeakoulut lisäisivät ylioppilastodistukseen perustuvia valintoja.VYY on aiheellisesti huolestunut toisen asteen opiskelijoiden välisestä yhdenvertaisuudesta. Opiskelijoiden valinta ylioppilastodistuksen perusteella olisi selvä askel kohti järjestelmää, jossa vertailussa eivät olisi pelkästään opiskelijat, vaan myös lukiot ja sitä kautta näiden kotikunnat.
Ylioppilaskirjoituksista luopuminen ei kuitenkaan ole oikea lääke vaivaan. Ylioppilaskirjoitukset mittaavat sitä, miten kukin opiskelija on omaksunut lukion opetussuunnitelman mukaiset tiedot ja taidot ja niiden etuna on valtakunnallisuus sekä arvostelun tasapuolisuus. Ylioppilastodistus on yksilösuoritus, kuten ovat yliopistojen pääsykokeetkin, ja kummallakin on paikkansa opiskelijavalintoja tehtäessä.
Opiskelijavalinnan painottuminen lukion päättötodistukseen on kaunis ajatus, mutta se ei vähennä ongelmakohtana nähtävää ylioppilaiden eriarvoisuutta, vaan lisää sitä ja toimii ainoastaan maailmassa, jossa kaikki lukiot tarjoavat yhtä laadukasta opetusta. Päättötodistusten ollessa valintaperusteena ei ole olemassa ylioppilaskirjoituksia vastaavaa, kaikille tasapuolista, yksilöllistä opetussuunnitelman mukaista tietojen ja taitojen hallintaa koskevaa mittaristoa, vaan arvostelupaine siirtyy lukioiden opettajille.
Päättötodistusten perusteella valintoja tehdessä lyhyen aikavälin etu olisi opiskelijoilla, joiden lukioissa annetaan helpommin hyviä arvosanoja. Pitkän aikavälin etu taas tulisi niille, jotka tulevat kansallista opetuksellista arvostusta nauttivista kouluista, ja hyvän päättötodistuksen sijaan opiskelijavalinta ohjautuisi ennen pitkää lukioiden vertailuun opiskelijoiden sijaan. Kärjistettynä sekä opetusministeriön ehdotus ylioppilaskirjoituksiin perustuvasta valinnasta että VYY:n keskustelunavaus päättötodistukseen painottamisesta valinnassa ovat riskialttiita. Nuorten mahdollisuuksia ei mittaisi pelkästään tiedollinen lahjakkuus ja kyvykkyys, vaan asuinpaikka. Koulukohtaisen opetuksen laadun ja opetuksen kehittäminen nopeuttaisi lukioista ja yliopistoista valmistumista enemmän kuin valintoihin ja tukijärjestelmiin puuttuminen.
Sebastian Laitila, viesintätieteiden opiskelija
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

