Mielipide: Mitä tapahtui ylioppilasliikkeelle?
Marraskuun 25. päivänä vuonna 1968 epämääräinen joukko, joka kutsui itseään yksinkertaisesti nimellä "Ylioppilaat", valtasi Helsingin vanhan ylioppilastalon. Siihen aikaan valtaajia nimitettiin myös opiskelijaoppositioksi, koska he vastustivat autoritääristä ja jäykkää yliopistolaitosta, jossa merkittävimmät päätökset tekivät poliitikot ja virkamiehet.
Ylioppilaat saapuivat Helsinkiin ympäri Suomea ja heidän tarkoituksenaan oli tehdä yliopistosta demokraattisempi instituutio tuomalla yksilölle enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan opiskeluunsa. Ylioppilaat samastuivat helposti toisiinsa, koska heidän elämänsä, arvonsa ja maailmankuvansa muistuttivat toisiaan. He eivät olisi voineet kuvitella, että kukaan muu voisi ajaa heidän etujaan paremmin kuin he itse.
Otso Lehtisen mielipidekirjoitus SYL:n eroamisen puolesta heijastelee paitsi Vaasan yliopiston ylioppilaskunnan erityisasemaa suhteessa muihin ylioppilaskuntiin, myös sitä eriytymiskehitystä, joka muuttaa radikaalisti 'ylioppilasliikkeeksi' kutsuttua kansalaisyhteisöä. Opiskelijoiden keskuudessa eriytymisen vaikutukset ovat voimakkaita, koska opiskelijoiden sosioekonominen asema on huono eikä pääomien verkostoja muodosteta samalla logiikalla kuin 45 vuotta siten.
Seuraukset näkyvät opiskelijaliikkeen hajoamisena ja opiskelijoiden yhteisen sosiaalisen pääoman menettämisenä. Opiskelijoiden on pakko samastua uudenlaisiin, markkinaehtoisiin statusryhmiin, joissa oma arvo on todistettava rahassa joka vuosineljännes. Tämä on kaukana siitä demokratiasta, jota opiskelijaliike lähti tavoittelemaan 1968.
Suomen ylioppilaskuntien liike oli ongelmallinen yhteisö jo vanhan valtauksen aikaan, mutta silloinkin se toimi sosiaalisen pääoman ja tasa-arvon levittäjänä opiskelijoille. Suomalainen yhteiskunta korosti 60-luvulla muutoksen mahdollisuutta ja yhteisöllistä kansalaistoimintaa puolustavia järjestöjä oli useita.
Nykyisin järjestöt ovat menettäneet yhteiskunnallista muutosta hakevan luonteensa ja SYL:lle on tullut kuin tilauksesta enemmän tehtäviä, jotka pitää ottaa vastaan, jos opiskelijoiden elämänlaatua halutaan parantaa. Ilman SYL:n kaltaista järjestöä, jonka keskeinen tehtävä on ajaa koko yliopistoverkon asiaa, koulutus menettää kansallista yhtenäisyyttä luovan merkityksensä ja alkaa palvella entistä enemmän työmarkkinoiden tarpeita.
Eppu Saarela
Kirjoittaja on edustajiston jäsen
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.