Marita Liulia pukeutuu burkhaan

Kuva: Hemmo Hytönen

Vaasan modernin taiteen museo Kuntsi esittelee  taiteen monitaiturin Marita Liulian töitä maaliskuun puoleen väliin saakka. Näyttelyissä katsotaan uskontoa naisen näkökulmasta ja pelataan tarotkorteilla.

Vaasan modernin taiteen museo Kuntsi esittelee  taiteen monitaiturin Marita Liulian töitä maaliskuun puoleen väliin saakka. Näyttelyissä katsotaan uskontoa naisen näkökulmasta ja pelataan tarotkorteilla.
Marita Liulialla ei ole varsinaista kotiseutua, sillä hän on kierrellyt maailmaa koko ikänsä.
−Olen asunut Suomessa 26 eri paikassa ja maailmalla olen kiertänyt 53 maassa. Teoksiani on esitetty yli 40 maassa.  
Liulia on opiskellut Helsingin yliopistossa kirjallisuutta ja poliittista historiaa  sekä kuvataiteita Taideteollisessa korkeakoulussa. Hän on työskennellyt elämänsä aikana kaikilla taiteen alueilla, ja tehnyt satoja näyttelyitä. Kansainvälisesti hän on tullut tunnetuksi erityisesti vuorovaikutteisen mediataiteensa kautta. Taide on ollut pienestä pitäen suuri osa hänen elämäänsä.  
– Taiteeseen sain ensikosketuksen  kaksivuotiaana sairastuttuani nivelreumaan. Kiinnostuin jo silloin kirjoista ja piirtämisestä, koska en pystynyt leikkimään muiden lasten tavoin.

Taide yleisölle

− Taide on parasta, mitä voin tehdä. Se on lahjani toisille ihmisille. Taide antaa ihmisille elämänohjeita ja auttaa selviytymään peloista.
Liulia vertaa taiteen luomista Jeesuksen sanoihin lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.  
− Taidetta luodessa pelkkä lahjakkuus  ei riitä. Tarvitaan monien vuosien raatamista tuloksien saamiseksi. Töiden viimeistely on tärkeää ainutlaatuisuuden ja kauneuden kannalta.
Liulian tuotannot Ambitious Bitch (1996) ja Son of Bitch (1999) käsittelivät naista ja miestä nykyajassa. Ne ovat  esimerkkejä pitkän työn tuloksesta, sillä  hän työsti  molempia kolme vuotta työryhmänsä kanssa.

Taiteilija kameran edessä

Kuntsilla nähtävät näyttelyt, eritoten Choosing My Religion, on suunnattu nuorille aikuisille. Se on tietopaketti  yhdeksästä maailmanuskonnosta, joista tutuimpia ovat kristinusko, juutalaisuus, islam,  hindulaisuus ja buddhalaisuus. Mukana ovat myös kungfutselaisuus, taolaisuus, shintolaisuus ja sikhiläisyys. Näyttely tuo esille taiteilijan monipuolisuuden, sillä se koostuu valokuvista, maalauksista, vuorovaikutteisita mediainstallaatioista, uskontojen esineistä ja dokumenttielokuvista.
− Kokosin näyttelyä työryhmäni kanssa viisi vuotta. En vain haastatellut eri uskontojen edustajia, vaan  nimenomaan elin heidän kanssaan. Hienoa on ollut se, kuinka positiivisesti eri uskontojen edustajat ovat suhtautuneet näyttelyyni.
Liulia onkin asettanut kaikki uskonnot näyttelyssään samalle viivalle, mikään niistä ei ole toistaan parempi. Uskontojen käsittelyn hän kokee tärkeäksi, koska globaalissa maailmassa eri kulttuurien ihmisten tulisi ymmärtää toisiaan.
− Lähestyn uskontoja niiden viisauden ja kauneuden kautta. Museovieras voi  lukea uskontojen viisauksia näyttelytilan lattioilta.
Yhtenä näkökulmana on naisen näkökanta. Taiteilija on kuvannut  itseään sekä naisten että miesten rooleissa, esimerkiksi rituaalin johtajana.
− Naisten tehtävä uskonnoissa on ollut aina vain levittää miesten keksimiä uskontoja sukupolvilta toisille. Minulle itselleni oli länsimaalaisena naisena jo järkyttävä kokemus kietoutua burkhaan. Se peittää naisen pois näkyvistä.

Tarot-korteilla elämän tutkiskelua

Kuntsin yläkerrassa pääsee tutustumaan Liulian Tarot-korttien näyttelyyn. Tarot perustuu 600 vuotta vanhaan traditioon, jonka Liulia on yhdistänyt nykyihmisiä ja -medioita varten.
Liulia on luonut uudet tarot-kortit valokuvaamistaan ihmisistä. Museon vieraat pääsevät pelaamaan tarotpeliä sekä tietokoneella että oikeilla korteilla. Verkkopalvelulla on maailmalla puoli miljoonaa käyttäjää.
− Tarot-korteilla ei ennusteta, vaan niiden kanssa keskustellaan, Liulia painottaa.
− Kyseessä on elämäntaitopeli, jonka avulla ihminen oppii tuntemaan itsensä paremmin, auttamaan toisia ja ymmärtämään elämänsä ongelmia. Fiksut ihmiset näkevät tarot-kortit mahdollisuutena, tyhmät ihmiset eivät. Jokainen ihminen löytää omat keinonsa.
Liulia on tulkinnut kortteja jopa sairaiden kanssa. Vaikeaa syöpää sairastanut toimittaja nosti Aurinkokortin, mikä merkitsi elinvoimaa.
− Taide itsessään ei voi parantaa syöpää, mutta se auttaa asenteen parantamisessa.
Marita Liulialla itsellään on selkeä asenne elämään.
− Elämän jokainen hetki on arvokas. Sen olen oppinut, että köyhillä ihmisillä on suuri sydän. He ovat oikeita ystäviä, joiden kanssa olen jakanut elämän pieniä hetkiä voileivistä alkaen.
− Ihmisten kuuluisuus ei ole tärkeää, vaan heidän läsnäolonsa ja sisäinen kauneutensa. Mielestäni kaikki, mikä on ihmisessä sisällä, näkyy myös ulospäin.
Näyttelyn avajaisissa esiintyi muusikko Tuomari Nurmio. Siellä mies lauloi kappaleen Vielä yksi opetus.
– Laulu tiivistää ajatukseni elämän tarkoituksesta. Se on pyrkimys edistää hyvää elämää.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.