Luovuus ja joustavuus avuksi työnhaussa
Tilastokeskuksen työvoimatilaston mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä oli lokakuussa 2009 jo 53 000. Se on 3000 nuorta työtöntä enemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Liisa Winqvist painottaa YLE Uutisissa, että pahin tilanne on niillä, joilla ei ole työkokemusta tai tutkintoa tarjottavaksi työmarkkinoilla.
Tutkintorakenneuudistuksen aiheuttama maisterisuma työmarkkinoilla sattui epäonnekkaasti osumaan aikaan, jolloin taloudellinen tilanne alkoi huonontua. Tätä ei kukaan osannut etukäteen ennustaa. Nyt huonoilla työmarkkinoilla on ennätysmäärä valmistuneita maistereita. Vie varmasti aikaa ennen kuin tilanne tasoittuu.
Nykyisessä tilanteessa vastavalmistunut tai opiskelija joutuu joustamaan todennäköisesti joko työnkuvasta, palkasta, työpaikan sijainnista, työsuhteen laadusta tai pahimmassa tapauksessa kaikista näistä. Tosin joutuipa nuori joustamaan näistä jo ennen taantumaa. Kauan on aikaa niistä päivistä, joina yliopistotutkinnon omaava sai valita parhaan työpaikan hänelle tarjotuista.
Opiskelijoiden sisäänottomäärät yliopistoon on ikuinen keskustelun aihe. Yliopisto saa rahansa valmistuneista ja tarjoaa opiskelupaikkoja yllin kyllin. Joissakin tapauksissa jopa niin paljon, että opiskelupaikoista jää täyttämättä 80 prosenttia. Näin kävi tänä syksynä Vaasan yliopiston tietotekniikan opiskelupaikoissa. Opiskelupaikkojen määrän tulisi vastata työelämän tarpeita, eikä yliopiston rahoitustarpeita.
Nuorille luvattua eläkepommia ja suomalaisen työn siirtämistä ulkomaille tuskin kannattaa yksittäisen opiskelijan jäädä odottamaan. Jos joustamaan joutuu, kannattaa ehkä miettiä mistä olisi valmis niin tekemään. Tarjoaisiko harjoittelupaikka Suomessa tai ulkomailla lisää kaivattua työkokemusta? Jaksaisiko tylsässä työssä sinnitellä vielä hetkisen uusia työhakemuksia lähetellen? Olisiko kilpailu työpaikoista vähemmän kovaa kehäkolmosen ulkopuolella? Tiukassa tilanteessa luovuudelle voi löytyä käyttöä. Joskus vaikea tilanne voi auttaa löytämään uuden suunnan elämässä. Luinpa juuri suomalaisesta Carina Räihästä, joka kyllästyi työelämään ja kiipesi Mount Everestin huipulle.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

