Kun on tunteet, näyttämö ja lavasäteilyä
Ylioppilasteatteri Rampin tiloissa on kuhissut koko talven. Viime vuoden puolella aloitetut rakkaus – aiheiset treenit ovat synnyttäneet näyttämölle esityksen 7 Juliaa.
Rampin takahuoneessa on sähköinen ilmapiiri. Eveliina Haimakainen viimeistelee omaa esiintymismeikkiään, johon kuuluu musta kajali ja paljon puuteria.
– Yleensä joku suunnittelee meille maskin, ja sen joutuu sitten itse toteuttamaan, hän toteaa.
Vielä viimeinen sipaisu luomiväriä, ja Haimakainen on valmis haastateltavaksi ennen kenraaliharjoituksia.
Rampin omaa tuotantoa
Vastaanottoa jännitetään tällä kertaa tavallista enemmän, sillä produktio on alusta loppuun ramppilaisten omaa tuotantoa. Käsikirjoituksen teossa ja ideoinnissa ovat olleet mukana myös Haimakainen, jolla on roolit Marttana ja Juliana, sekä Romeota ja Jannea esittävä Joni Lindholm.Haimakaiselle kyseinen produktio on Rampissa jo viides, kun Lindholm on mukana vasta toista kertaa. Molempia ensi-ilta luonnollisesti jännittää.
– Tulevasta näytöksestä on aika hyvä fiilis ja olen ihan innoissani siitä, että pääsen lavalle. Toivottavasti se näkyisi myös yleisölle, Lindholm kertoo.
Haimakaista jännittää näytelmän vastaanotto ensimmäistä kertaa enemmän, sillä oma panos näkyy käsikirjoituksessa.
– Esityksessä on periaatteessa kaksi tarinaa, jokaisella on kaksi toisistaan melko poikkeavaakin roolia, Haimakainen sanoo.
Harvinaisen iso produktio
7 Juliaa -näytännön produktiossa on mukana 16 ihmistä, joista kymmenen on näyttelijää.
– Näytelmä kertoo rakkaudesta ja sen eri ilmenemismuodoista. Aiheita katsotaan monelta kantilta, ja siinä on mukana iloa ja surua, Lindholm tiivistää.
– Tästä näytelmästä ei välttämättä voi sanoa, että se edustaisi jotakin tiettyä teatterin tyylilajia, Haimakainen lisää.
Projekti on ollut pitkä ja näyttelijöistä on mukavaa päästä vihdoinkin esittämään sitä. Lopulliseen muotoonsa käsikirjoitus muotoutui reilu viikko ennen ensi-iltaa ja viimeinen korjaus tehtiin päivää ennen kenraaliharjoituksia.
– Tekstien kirjoittaminen aloitettiin tammikuussa ja niitä on työstetty inspiraation kautta. Rakkausteemasta sai kirjoittaa mitä vain. Käsikirjoitus tarkentui koko ajan, Haimakainen kuvailee.
Alussa näyttelijöillä oli valmiina vain teema, josta jokainen sai kirjoittaa omia ajatuksiaan paperille.
– Meillä oli välillä koko viikonlopun ajan treenejä. Niiden jälkeen oli ihan rikki, kun oli miettinyt 15 tuntia, mitä rakkaus on, Haimakainen myöntää.
Harjoittelun kautta mestariksi
Lindholmin mielestä on hienoa, että näytelmässä näkyy jokaisen näyttelijän oma kädenjälki.
– Tietenkin tekstiä on saanut muokata omaan suuhun sopivaksi.
– Tässä on myös katkelmia Romeo ja Julia -näytelmästä, jossa käytetään vanhaa kieltä. Sitä tekstiä on vähän vaikeampi muistaa, sillä se on vanhaa ja runomaista, Haimakainen kertoo.
Vuorosanojenkin muistamisessa pätee silti harjoittelu. Aluksi tekstiä luetaan läpi työryhmän kanssa, sen jälkeen näyttelijät voivat alkaa eläytyä rooleihinsa.
– Toistojen kautta teksti menee päähän. Se ei ole silti kuin tenttiin lukua, vaan hauskempaa, Lindholm muotoilee.
Kuiskaajamenetelmää Rampissa ei tunneta. Jos vuorosanat unohtuvat, täytyy näyttelijöiden osata improvisoida.
– Ei näin pienellä näyttämöllä voi oikein olla kuiskaajaa, kun kaikki kuulisivat sen. Kunhan näyttelijä ei jäädy lavalle, kaikki menee hyvin. Mutta me luotetaan siihen, että kaikki osaa sanat, Haimakainen sanoo.
”Missä pääsisi näyttelemään?”
Valintakokeet Rampin lavalle ovat syksyisin. Lindholmille oli jo ennen opiskelujen aloittamista selvää, että hän halusi päästä lavalle.– Olen itse Espoosta, jossa kävin ilmaisutaidon lukion. Kun pääsin Vaasaan opiskelemaan, aloin saman tien kyselemään, missä täällä pääsisi näyttelemään?
Hänen mielestään syksyn valintakokeissa oli todella kova taso.
– Moni tosi hyvä tippui pois. Se osoittaa, ettei tänne voi vain kävellä sisään.
Haimakaisella vastaava valintakoe oli jo syksyllä 2006.
– Olin ollut Kokkolassa koulumusikaaleissa ja esiintyminen kiinnosti, joten hain tänne. En tajunnut silloin, kun hain, että tämä on ihan oikeaa teatteria, hän hymyilee.
Valmista esitystä varten on nähty paljon vaivaa. Harjoituskerroista voisi melkein päätellä, että näytteleminen on heidän toinen työnsä opiskelun ohella.
– Meillä on harjoitukset keskimäärin neljä kertaa viikossa ja nyt loppua kohti on tiivistynyt. Viime viikolla oli joka päivä treenit.
Yleensä treenit kestävät viisi tuntia, lyhimmillään kaksi ja pisimmät ovat sen kahdeksan tuntia.
– Kaikkien ei silti tarvitse aina olla mukana. Joskus saatetaan hioa vain joitain tiettyjä kohtauksia, Haimakainen kertoo.
Esiintymisestä hyvä olo
Esiintymisestä saatavaa hyvänolon tunnetta on molempien mielestä vaikea kuvailla.– Urheilijat saa varmaan kovan adrenaliinisykäyksen ennen suoritusta, tämä tuntuu vähän samalta, Haimakainen pohtii.
– Lavalla olo tuntuu aivan loistavalta. Silloin tietää, miksi tätä tekee, Lindholm lisää.
Kello tikittää ja näyttelijöiden on lähdettävä valmistautumaan kenraaliharjoituksiin. Kenraaliharjoituksissa näytelmä vedetään väliajan kanssa alusta loppuun ilman pysähdyksiä. Takahuoneessa alkaa olla tunteet pinnassa. Haimakainen tarkistaa peilistä vielä kertaalleen meikkinsä. Jokainen alkaa olla keskittynyt roolisuoritukseensa.
– Joniii! Tule lukemaan vielä kerran äkkiä mun kanssa, huutaa Johanna Haapamäki.
Johannan ja Jonin roolihahmot ovat näytelmässä pari, jonka suhteeseen mahtuu draamaa.
– Sä et kyllä selviäis ilman mua.
– No selviäisinhän!, Johanna lukee repliikkiään.
Näyttämö kutsuu
Samaan aikaan Kaisa Paatero kähertää takahuoneessa mahonginpunaisen tukkaansa kiharoille latvoista.– Ai sä sait sun tukan hyvin, Lindholm huomaa.
Paatero hymyilee kiitokseksi. Rampissa hän on ollut mukana vuoden 2008 syksystä alkaen.
– Esitän näytelmässä jätettyä naista. Se on tosi vaikeaa, sillä minua ei ole koskaan jätetty, ja olen muutenkin luonteeltani tosi iloinen. Siksi onkin ihan kiva, että saan esittää myös Juliaa, Paatero kertoo.
Rampille hän oli tullut puolitoistatuntia ennen kenraaliharjoitusten alkua.
– On hyvä tulla hyvissä ajoin paikalle, että kerkeää rauhoittua ennen näytöstä ja keskittyä omaan roolisuoritukseen.
Takahuone alkaa vähitellen hiljentyä ja ovet ulkopuolisille sulkeutuvat.
– Tervetuloa arvoisa yleisö. Pyytäisin tarkistamaan, että matkapuhelimista on virta suljettu, ohjaaja Ami Kuula kuuluttaa ennen näytöksen alkua.
Valot sammuvat ja näyttämö hiljenee.
– Olkaa hyvät, hän pyytää.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.