Korkeatasoinen opetusvälineistö tekee yliopistosta vetovoimaisen
Ainakin valovoimainen. SYK julkaisi kampustutkimuksen valtakunnallisen tuloksen, mutta yliopistokohtaisten arvioiden julkaiseminen on yliopistojen omassa päätäntävallassa.
Kampuskyselyyn osallistui lähes 8200 henkilöä
Kampuksen vetovoimaisuuteen vaikuttavista tekijöistä on saatu uutta tietoa. Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n (SYK) teettämän kyselyn mukaan eniten merkitystä näyttäisi olevan sillä, että yliopiston opetusvälineistö on korkeatasoista, tiedealojen välinen yhteistyö sujuu mutkitta ja tutkimustoimintaa tukevia palveluita on saatavilla.
"Kampuksen vetovoimaisuus on yliopistojen elinvoiman ja kilpailukyvyn näkökulmasta merkittävä asia. Menestyksen kannalta on tärkeää, kuinka paljon opiskelijoita yliopistoon hakee", SYK:n palvelu- ja ympäristöjohtaja Meri Huhtelin kertoo.
Myös mahdollisuudet vapaa-ajan viettoon sekä luonnon läheisyyden koetaan parantavan kampuksen vetovoimaisuutta. Vähän painoarvoa on sen sijaan esimerkiksi yliopistoalueen autottomuudella sekä viihde- tai hyvinvointipalveluiden saatavuudella.
Huhtelinin mukaan tutkimuksen tuloksista käydään keskustelua yliopistojen kanssa.
"Tutkimus ei anna yksittäistä vastausta kaikkeen, mutta se antaa hyvin suuntaviivoja, mitkä asiat koetaan tärkeiksi ja mitä yliopistojen pitää kehittää. Nyt tätä tietoa pitää syventää yhdessä yliopistojen kanssa."
SYK:n valtakunnalliseen yliopistokyselyyn osallistui lähes 8200 henkilöä. Vastaajista valtaosa, noin 70 prosenttia, oli opiskelijoita.
Vaasan yliopistosta kyselyyn osallistui 303 henkilöä.
SYK on valtion sekä yliopistojen omistama yhtiö, jonka tarkoituksena on kehittää yliopistojen toimitiloja. Sen tavoitteena on myös pitää huolta yliopistokiinteistöjen arvosta ja niiden kustannustehokkaasta hoidosta.
Kommentit
2. Teemu Sintonen 09.03.2012 kello 11:49
Oikeesti, kenen mielestä autottomuus kampusalueella olisi muka hyvä juttu? Etenkin Vaasassa on mielestäni perusteltua käyttää satunnaisia kimppakyytejä, koska julkinen liikenne ei pelaa täällä ja Palosaaren sillan tuulenpuuskat tappavat talvella viimeisetkin aivosolut.
Voidaan tietysti jeesustella, että maailma pelastuu jos Vaasan yliopiston hiilijalanjälki on 12,75% pienempi nykyiseen verrattuna, mutta mielestäni ihmisten vapaata liikkuvuutta ei tulisi rajoittaa. Jos yliopistoa tarkastellaan palveluntarjoajan näkökulmasta, niin silloinhan asiointi pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi asiakkaille eli opiskelijoille, eikä vaikeuttaa sitä entisestään.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

1. 02.03.2012 kello 08:38
Itse asiassahan tuossa kyselyssä käsitellään kampusaluetta eikä yliopistoa. Siinä ei siis oteta kantaa yliopiston vetovoimaisuuteen, kuten otsikossa kerrotaan. Kyselyssä ei ollut edes mahdollisuutta ottaa kantaa muuta kuin kampusalueeseen, eikä siis esim. opetus tai tutkimus olleet millään tavalla mukana kyselyssä.