Pääkirjoitus: Käytteks te usein täällä Åbo ja Hanken?

Näin voisi kysyä Vaasan yliopisto, jos se tapaisi vaasalaiset yliopistoyksikköystävänsä juhlissa. Suomessa yliopistot etsivät seuraa tositarkoituksella lähimmistä mahdollisista kumppaneista. Toisaalta ne pyrkivät eroon vanhoista kavereistaan.

Oulun yliopisto päätti lakkauttaa Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen. Opetus siirretään Ouluun. Kuopion ja Joensuun yliopistot yhdistyivät Itä-Suomen yliopistoksi. Molemmissa on käynnissä yt-neuvottelut. Hämeenlinnan opettajankoulutukselle pelätään käyvän kuten Kajaanille. Opetus siirtyisi Tampereelle.

Turussa kauppakorkeakoulu yhdistyi Turun yliopistoon. Turussa huolet kohdistuvat tekniikan alan koulutukseen ja Rauman opettajankoulutukseen. Lapin yliopisto lopetti kauppatieteiden pääaineopinnot. Helsingissä syntyi Aalto-yliopisto. Lisäksi Kuvataideakatemia, Sibelius-akatemia ja Teatterikorkeakoulu pähkäilevät yhdistymistä.

Vaasan yliopistolta odotetaan päätöksiä. Opetusministeriön mielestä Vaasan kokoisessa kaupungissa ei tarvita seitsemää korkeakouluyksikköä. Vaasan seitsemässä korkeakoulussa opiskelee yhteensä noin 12 000 opiskelijaa. Vaasan yliopistossa opiskelijoita on 5000. Tällä opiskelijamäärällä Vaasan yliopisto jää Suomen pienimpien yliopistojen joukkoon. Helsingissä ilmestyvässä Ylioppilaslehdessä VYY:n hallituksen puheenjohtaja Visa Kananoja kannattaa Vaasan yliopistoyksiköiden yhdistämistä yhdeksi kolmikieliseksi yliopistoksi.

Vaasan yliopistolla on vain pieni ongelma morsianten haussa. Se on se epätoivoinen, jota kukaan ei halua. Hanken ja Åbo Akademi ovat Helsingin ja Turun päämajojen filiaaleja eli suomeksi sanottuna haaraosastoja. Yliopistoyksikköjen yhdistymisessä niitä todennäköisesti pelottaisi ruotsinkielisten opintojen väheneminen. Toisaalta ei Vaasan yliopistokaan halua alentaa rimaansa ja yhdistyä ammattikorkeakoulujen kanssa.

Paineita yhdistymiseen tai ainakin yhteistyön tiivistämiseen kuitenkin on. Ehkä lähivuosina näemme, onnistuuko vaasalaisten korkeakoulujen pakkoavioliitto. Vai olisiko sopiva ratkaisu vain yhteenmuutto tai kevytsuhde?

Opiskelijalle tiiviimpi yhteistyö voisi tarkoittaa esimerkiksi parempia kurssivalikoimia. Åbo Akademin kasvatustieteiden, sosiaalitieteiden ja valtiotieteiden kurssit voisivat mukavasti täydentää Vaasan yliopiston filosofisen ja miksei muidenkin tiedekuntien opintoja. Hankenin ja Vaasan yliopiston kauppatieteiden kursseissa vaikuttaa olevan päällekkäisyyksiä. Ehkä osa kursseista tai kokonaisuuksista voitaisiin toteuttaa yhteistyössä. Kielikysymyskään ei olisi ongelmana yhteisten englanninkielisten maisteriohjelmien järjestämisessä.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.