Karjalasta kajahtaa
On taas se aika vuodesta, jolloin kesätöiden metsästäminen on parhaassa vauhdissa. Tai niin ainakin pitäisi olla. Kesätyöpaikat tuntuvat olevan kiven alla ja varsinkin silloin, jos taitojaan haluaisi päästä näyttämään oman alansa hommissa. Jos työ ei tule tekijän luo, on kesätyöläisen lähdettävä työn perään. Niin minäkin tein. Viime kesänä Pohjois-Karjalan oli aika vaihtua Etelä-Savoksi. Mahdollinen kesätoimittajan paikka entuudestaan tuntemattomassa pitäjässä ja vieraassa lehdessä kauhistutti. Mitä minulla oli menetettävänäkään? Aloin tuumasta toimeen. Googletin Mäntyharjun, jotta saisin edes jonkinlaista vihiä siitä, mistä itseni kesällä löytäisin. Ajattelin, että jos työstä ei olisi muuta hyötyä, niin tietäisin ainakin vastaisuudessa olla astumatta samaan paikkaan varpaallanikaan. Seurauksena tästä tilasin junatiketin työhaastatteluun.
Kuullessani sanan Mäntyharju, mieleeni tulee tästä edespäin yllättävän vilkas kesäpitäjä. Ja toverillisen lämmin vastaanotto ihmisten keskuudessa sekä tietenkin Pitäjänuutiset, paikallislehti, joka mahdollisti minulle kaiken tämän kokemuksen. Kesän alussa pitkältä tuntunut yhdeksän viikkoinen kului kuitenkin hätkähdyttävän nopeasti. Pian minun oli jo aika vaihtaa farkut takaisin verkkarihousuihin.
Mäntyharju oli sekoitettu pakka eri murrealueiden edustajia. Hämäläisten, karjalaisten ja savolaisten tukikohdassa kaikki heimolaiset löysivät paikkansa. Jopa minä. Sanoisin, että minussa on hämäläisten peräänantamattomuutta, savolaisten lupsakkuutta ja karjalaisten elävyyttä. En kuitenkaan löydä itsestäni hämäläisten hiljaisuutta, savolaisten tarvetta toimia piällysmiehenä tai karjalaisten musikaalisuutta.
Uskallanpa luvata, että tutusta ja turvallisesta ympäristöstä erkaantuminen antaa roppakaupalla enemmän kokemuksia kuin kotiseudulla pakertaminen. Omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei mieleistä koulu- tai kesätyöpaikkaa kannata kuopata kaukaisen sijainnin vuoksi. En uskalla vielä edes kuvitella, missä päin ensimmäinen työpaikkani mahtaa olla.
Olipa kesätyöt millä murrealueella tahansa, kauan odotettu ja pelätty työrupeama hujahtaa ohi huikeaa tahtia. Minunkin viimeinen päiväni Mäntyharjussa vierähti käyntiin. Auto starttasi. Päässäni alkoi soimaan Leevi and the Leavingsin Pohjois-Karjala. Ei sillä, että olisi jäänyt epäselväksi, etteikö Mäntyharjussakin voisi juoda kaljaa auringonnousuun, jos niinkseen tulee.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.