Kampusporvarit nuuskataistoon

Kuva: Iiris Penttilä

Kokoomuksen opiskelijaliiton paikallisyhdistys Vaasan kampusporvarit teki puoluekokousaloitteen nuuskan valmistus- ja myyntikiellon kumoamiseksi EU:n alueella. Aloitteessa kampusporvarit perustelee vaatimustaan sillä, että nuuska aiheuttaa vähemmän terveyshaittaa kuin tupakka, jonka valmistus ja myynti on sallittua.

Kampusporvarit ei osaa vielä arvioida aloitteen läpimenon todennäköisyyttä.

- Emme ole vielä saaneet puoluehallituksen vastausta käsiimme. Vastauksen luonteesta riippuu se, miten aloitetta käsitellään puoluekokouksessa. Uskomme, että aloite synnyttää ainakin paljon keskustelua, kertoo Kampusporvareiden puheenjohtaja Viljami Wiirilinna.

Aloitteessa Kampusporvarit asettaa kyseenalaiseksi sen, kuinka suuri vaikutus savuketeollisuudella on ollut nuuskan kieltämiseen EU:n alueella.

Aloitteessa ei väitetä, että nuuskalla olisi myönteisiä terveysvaikutuksia, mutta nuuskan oletetaan olevan pienempi paha kuin tupakan. Väitettä perustellaan sillä, että nuuska ei aiheuta keuhkosyöpää, eikä vaaranna sivullisten terveyttä. Uusien tutkimustulosten mukaan nuuska ei myöskään aiheuttaisi suusyöpää, toisin kuin ennen luultiin.

Myös Syöpäjärjestöt on samalla linjalla siitä, että nuuska aiheuttaa huomattavasti vähemmän suusyöpää kuin tupakka keuhkosyöpää. Tupakoitsijoiden keuhkosyöpäriski on Syöpäjärjestöjen mukaan 15-20 -kertainen nuuskan käyttäjien suusyöpäriskiin verrattuna.

Aloite: Nuuskakielto kaksinaismoralistinen

Lisäksi nuuskakiellon kumoamista perustellaan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä 37 vuodelta 2001. Sen mukaan savukepakkauksissa on oltava merkintä, jossa kerrotaan tupakoinnin tappavuudesta, hengenvaarallisuudesta tai siitä, että tupakointi vahingoittaa polttajaansa ja hänen lähellään olevia. Nuuskan pakkausmerkintä taas on hieman lievempi. Siinä pitää mainita, että nuuska voi vaarantaa terveyden ja aiheuttaa riippuvuutta.

Aloitteessa todetaan vielä, että niin kauan kuin EU ei aja kaikkien tupakkatuotteiden kieltämistä, on nuuskakielto kaksinaismoralistinen nuuskan käytön ollessa vaarattomampaa kuin tupakan polton.

- Jos aloite menee puoluekokouksessa läpi, niin sen sisällöstä tulee puolueen linja asiassa. Silloin puoluehallitus on velvoitettu ajamaan asiaa. Tämän jälkeen toivomme, että edustajamme niin eduskunnassa kuin europarlamentissa lähtevät ajamaan asiaa, Wiirilinna miettii.

Wiirilinna myöntää, että julkisuus asiassa on hyväksi kampusporvareille, sillä muutokseen tarvitaan laajaa kannatusta.

- Olennaista on kuitenkin käydä keskustelua asia-argumentein.

Kommentit

1. J-p 17.05.2010 kello 14:09

Tulipa tästä asiasta joku tv-ohjelmakin jossa nuuskaa vastaan oleva suttura ei osannut perustella kieltoa muulla kuin: “Ällöttävää”.
Melko heikolla pohjalla on meininki kun tupakoinnin miellyttävämpi vaihtoehto kielletään näin typerin perustein. Tästä saisi Suomi myös veromarkkoja mutta ei ilmeisesti kiinnosta.

Kannatan ehdottomasti nuuskan paluuta suomeen!
Tähän asti nuuskat on kärrätty Ruotsista ja rahat jääneet oikeaan osoitteeseen.

2. Pertti 18.05.2010 kello 18:06

Aivan mahtavaa!! vihdoinkin joku tekee aloitteen ja tarttuu tähän vuosia kestäneeseen epäkohtaan. Samaa mieltä edellisen kanssa,siitä miten typerää on kuin ihmiset jotka eivät ilmiselvästi tiedä nuuskasta mitään(saati ovat edes nähneet sitä) ovat kaikkein kiivaimmin nuuskaa vastaan. Ja ylipäätänsä miten hölmöjä argumentteja monilla on: haisee pahalle, ällöttävän näköistä, ynnä muita lapsellisuuksia. Toivon todella, että myyntikielto kumotaan ja tulevaisuudessa saamme hakea nuuskamme lähikaupasta tai kioskilta.

3. Gustavo 19.05.2010 kello 11:31

Loistava, joskin hivenen humoristinen, mutta silti ehdottoman kannatettava aloite. Nuuskakieltoa ei kyetä perustelemaan ilman epärationaalisia argumentteja, joten voisi olla sopiva aika harkita asiaa uudelleen. Tästä erinomainen keino rahoittaa annetut ja tulevat “Kreikkalainat”.

Aloite sinänsä (ajankohdan huomioon ottaen) kyllä löyhkää hivenen vennamolais-persu populismilta!

4. Kampusporvari 19.05.2010 kello 12:30

Aina hauska saada palautetta!

Nuuskasta ja muista tupakkatuotteista todellakin keskustellaan yleensä täysin puolivillaisilla argumenteilla, nyt yritimme vähän jäsennellympää lähestymistä.

Aiheesta on keskusteltu kyllä paljon, ja monia nuuskakielto yliopistollakin ärsyttää. Se kuitenkaan yksinään tuskin tekee aloitteesta sen populistisempaa kuin muistakaan puoluekokoukselle jätetystä 198 aloitteesta, jotka epäilemättä ovat syntyneet samankaltaisten keskustelujen tuloksena. Ajankohtaankaan tuskin liittyy sen kummempaa kikkailua: aloitteet on jätettävä sääntöjen mukaan viimeistään kymmenen viikkoa ennen puoluekokousta, jotta ne ehtivät puoluehallituksen käsittelyyn.

Nuuska-aloite ei muuten ollut Kampusporvareiden ainoa (eikä oikeastaan edes tärkein) kärki – teimme aloitteen myös yliopistojen rahoituksen kehittämisestä. Se vain taisi olla hieman turhan tylsä ja tekninen kiinnostaakseen mediaa. Molemmat aloitteet löytyvät kokonaisuudessaan täältä: http://kampusporvari.wordpress.com/2010/04/15/502/

Hauskaa kesää kaikille Vaasan ylioppilaslehden lukijoille!

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.