Kampuksen kuhinat 3/09
Jaakko Evonen
Kevät on ehtinyt jo pitkälle, sillä teiden pientareilla näkyvät ensimmäiset leskenlehdet ja ruoho on alkanut vihertää. Pitkä talvi on vihdoin vapauttanut puristusotteestaan. On tullut aika miettiä alkaneen vuoden tapahtumia niin yhteiskunnallisesti kuin täällä kampuksellakin.
Talouden lamasta saatiin ensimmäiset merkit viime syksynä, mutta allekirjoittaneen silmänkulma kostuu edelleen laman seurauksia ajatellessa; tuhansia on lomautettu ja irtisanottu, eikä kaikkea ole vielä välttämättä nähty. Asiasta on ollut juttua myös tuoreimmassa ylioppilaslehdessä (3 / 09), jossa nostettiin esille pelko valmistumisen jälkeisestä työllistymisestä. Olin itse edellisen laman aikoihin ala-asteella eikä silloin nuorena osannut ajatella asian vakavuutta, edes jalkapallopelien jälkeen suihkussa jäähdytellessä. Kampuksella yleinen ilmapiiri ei ole kuitenkaan järin muuttunut, sillä iloisia hymynpilkahduksia näkee tuon tuosta. Edes kylmä kahvi ei tahtia haittaa. Kun kyse on yhteisestä asiasta, aletaan yhteisöllisyyteen kiinnittää enemmän huomiota. Talvisodassakin taisteltiin yhdessä isänmaan puolesta, nyt on keskusteltu siitä kuinka pahimman laman yli päästäisiin. Kampuksella olen kuullut monissa ruokapöytäkeskusteluissa yhteisten illanistujaisten merkityksen tärkeydestä. Yksin ei kannata jäädä, vaan suunnata vaikkapa pubivisaan tai lauluiltoihin hoilaamaan äänensä käheäksi.
Vaikeat ajat saattavat vielä jatkua, mutta yksi juttu on varma! Kampukselle on yhä mukavampi tulla, kun tietää olevansa osa akateemista yhteisöä, jossa tutkimus ja opetus jatkuvat edelleen talouskriisistä huolimatta. Ja ylioppilastalo näyttää todella hienolta kevätauringon laskiessa iltahämärässä. Jos jokin ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Nautitaan siitä mitä meillä juuri nyt on!
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.