Järjestöjorinat 4/10
GiGa
Vappu on ohi ja kesä häämöttää! Gigalaiset olivat jälleen kerran vappuviikolla aktiivisesti mukana. Oman järjestön kesken vietettiin päiväsitsejä, järjestettiin aurinkoiset vappumölkyt ja Övertäjien kanssa järjestetyt Äkkilähtö-sitsit vapun aatonaattona olivat huikea menestys. Suuri kiitos kaikille tapahtumiimme osallistuneille! Tulevan kesän aikana on lomailun lisäksi tiedossa ainakin nettisivujen uusimisprosessi. Gigalaiset ircissä #Giga @ IRCNet ja netissä www.giga.fi.
Hallarit
Urheilulliset hallarit osallistuivat tämän vuoden Wyky-päivään pitämällä rastia. Rasteja kiertämässä nähtiin toki myös tuttuja hallareita. Huhtikuun rankka tenttisuma palkittiin vappuputkella. Hallarit osallistuivat yhdellä joukkueella Amazing Vaasaan vieden parhaan pukuteeman tittelin. Kannatti siis juosta yöpaidoissa ympäri kaupunkia:) Anything But Clothes -sitsit järjestettiin yhdessä CoMedian kanssa Circuksessa, ja näiltä sitseiltä ei ainakaan hunajata puuttunut. Hallarit kirmaavat pikkuhiljaa kesälaitumille, edessä on kuitenkin vielä muun muassa tutorkorruptio! LOL
Mighty Dicks
Yliopiston maan mainioiden Mighty Dicksien perin synkäksi ennakoitu kausi päättyi lopulta varsin positiivisissa merkeissä. WHL-sarjasta tuli pronssia ja huhtikuun lopun perinteisessä SM-turnauksessa Oulussa pystyttiin viisivuotisen Dicks-uramme parhaimpaan peliin. Kultajuhliin se ei vieläkään riittänyt, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita matkalla löytyi. Katseet ja melat ovat nyt kohti ensi kautta johon haetaan vauhtia tutun kesäharjoittelun kautta. Muistakaa: mightydicks.googlepages.com ja kuunnelkaa Dicksien maalilaulua kesällä. Kissat, hyvää kesää!
Stage
Vuodenvaihteessa toimintansa aloittanut Stage järjesti kevään aikana muunmuassa hyvin onnistuneet Kick Off -bileet ja musavisan. Syksyn aikana meno jatkuu humpan tahtiin ja ohjelmistossa on luvassa esimerkiksi Stagen debyyttisitsit. Pysy kuulolla!
Tokka
Parin ärräpään jälkheen Tokan uusi, mahottoman hieno lippu näki päivänvalonsa. Meän poromerkki tulhaan tekehmään tunnetuksi koko Vaasan yliopistossa! Met esittelimmä sen ensimmäisen kerran osakuntasitseilä, jokka lähenteli jopa psyketeelisiä kansanjuhlija. Sitseillä Tokka essiinty asihaan kuuluvasti Lappi-teemala. Kiitos kaikile kuluhneesta vuesta. Solekko ensi vuona nähjään entistäki kovemmassa rykimiskunnossa. Palathaan! Nettisivut: http://lipas.uwasa.fi/~tokka/
VAlkO
VAlkOsta päivää! Haluamme kiittää jäseniämme touhukkaasta vuodesta. Vapusta on hiljalleen selvitty ja katseet on jo suunnattu hiljalleen ensi lukuvuoteen. Yksi peli-ilta vielä mahdollisesti pidetään toukokuussa. Varautukaa myös syksyiseen mökkiviikonloppuun kera Jyväskylän alkiolaisten. Syksyllä jatketaan samalla sykkeellä toivottavasti myös uusien naamojen kanssa. Tervetuloa mukaan kaikki Alkion tursaleet!
Waasan WetoWoima
Waasan WetoWoima toivottaa uudet ja vanhat opiskelijat tervetulleiksi mukaan ultimaten pariin. Ultimate on vauhdikas joukkueurheilulaji, joka sopii sekä miehille että naisille. Urheilun lisäksi tarjoamme unohtumattomia kokemuksia myös treenien ulkopuolella. Toivotamme kaikki kiinnostuneet mukaan toimintaamme! Katso tulevat alkeiskurssit ja muu toiminta http://lipas.uwasa.fi/~weto/.
Övertäjät
Övertäjien kevään kohokohta oli yhdessä Gig@n kanssa järjestetyt Äkkilähtö-sitsit, jotka joku jo tituleerasi vapun parhaiksi sitseiksi! ;) Kiitos kaikille mukana olleille! Tällä hetkellä puuhataan valmiiksi LehtiÖtä ja etsimmekin nyt innokkaita kirjoittajia/kuvittajia. Haluat sitten kaivaa esiin sisäisen runoilijasi tai päästä purkamaan tuntosi paperille kuvien muodossa, olet tervetullut osallistumaan lehden tekoon! Myös kesäkuntoprojekti sai jatkoa, kun Övertäjät vieraili Kipinän järjestämällä hiphop-tunnilla. Vapun viimeisetkin liskot katosivat vauhdikkaan tanssin ja hikoilun jälkeen. Nyt onkin hyvä jäädä odottelemaan Vaasan aurinkoista kesää ja kärpäsiä. Hyvää kesää kaikille, nähdään taas syksyllä!
Kommentit
2. päätoimittaja 17.05.2010 kello 15:34
No niin on, parhaat jorinat ikinä!
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.


1. Jussi Koiranen 17.05.2010 kello 14:54
Vähäks hyvät jorinat noi Tokan murrehöpötykset!