Intohimo matkusteluun auttoi voittoon
Iina Pääkkönen suuntaisi Uuteen-Seelantiin, jos raha ei olisi esteenä. Kuva: Päivi Lukka.
Näkinkengät, seikkailu ja uudet maisemat vilahtelevat keskustelussa, kun Iina Pääkkönen, 24, kertoo kirjoittamastaan tekstistä. Pääkkönen voitti juuri saksankielisen kirjoituskilpailun, jonka aiheena oli kaukokaipuu ja tuntemattoman etsiminen.
Saksan kielen ja kirjallisuuden laitoksen järjestämässä kilpailussa olivat sarjat lukiolaisille ja yliopisto-opiskelijoille. Lukion sarjan aiheena oli mikä matkustamisessa kiehtoo ja yliopiston sarjassa kirjoitettiin kaukokaipuusta ja tuntemattoman etsimisestä. Pääkkönen koki aiheen helpoksi ja innostavaksi, sillä hän on aina pitänyt matkustelemisesta.
— En ole aiemmin osallistunut kirjoituskilpailuihin, mutta nyt aihe oli niin mukava, että päätin tarttua haasteeseen. Olen Suomen itärajalta Kuhmosta kotoisin ja vaikka pidänkin sen rauhallisista maisemista, olen aina kokenut kaipuuta ulkomaille.
Saksaksi kirjoittaminen ei tuottanut neitokaiselle ongelmia, sillä hän on ollut vuoden au pairina Wienissä ja opiskellut Wienin yliopistossa kaksi vuotta kääntämistä ja tulkkausta. Nyt Pääkkösellä on loppumaisillaan toinen vuosi Vaasan yliopistossa pääaineenaan saksa.
Merirosvoista nojatuolimatkailuun
— Kilpailuteksti sai olla joko runo tai lyhyt kertomus. Päätin heti kirjoittaa fiktiivisen tarinan, sillä runot ovat aina jääneet minulle hieman mystisiksi. Kirjoittamani tarina koostuu neljästä eri osasta; siinä on otteita jonkun henkilön päiväkirjasta hänen eri ikä-vuosikymmeniltään.
Tässä voittoisan tarinan juoni pähkinänkuoressa: Ensimmäisessä tekstissä päiväkirjan kirjoittaja on lapsi, joka kokee kaukokaipuun haaveilemalla merirosvoseikkailuista ja näkinkenkien poimimisesta. Toisessa tekstissä hän on nuori, joka haluaa palavasti pois asuinkylästään uusien ihmisten pariin. Kolmannessa osassa päiväkirjan kirjoittaja on keski-ikäinen, joka on jo tajunnut, ettei pääse ajatuksiaan ja pelkojaan pakoon, vaikka lähtisi toiselle puolella maapalloa. Viimeisessä otteessa hän on taasen vanhainkodissa ja tyytyy kirjojen ja dokumenttien siivittämänä nojatuolimatkailuun, kun ei enää pääse reissaamaan.
— Nojatuolimatkailun idean koen erityisen läheiseksi nyt, kun opiskelijabudjetti rajoittaa ulkomaille lähtemistä, Pääkkönen naurahti.
Kirjoituskilpailusta voittamansa kahden hengen kynttiläillallisen Fondiksessa Pääkkönen aikoo nauttia piakkoin poikaystävänsä kanssa.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

