Humanisti löysi sirkuslihaksensa
Kuva: Sami Seppänen
Mielikuvissa näkyy hämäräksi valaistu popcornin tuoksuinen teltta. Valokeila syttyy suunnattuna katonrajaan, jossa allekirjoittanut on valmiina huristelemaan yksipyöräisellään köyden päästä päähän päivänvarjon tuoman vakauden turvin. Rumpu alkaa päristä ja lopulta pyörä lähtee kiitoon.
Ennakkoluulot romuttuvat heti jumppasalin ovella: ei jälkeäkään punaisista nenistä, vettä ruiskuttavista kukista tai trapetseista. Yllätys seuraa kuitenkin, sillä sirkuslihasten etsiminen alkaa yhdessä lasten ryhmän kanssa. Ehkäpä lapsenmielisyys tarttuu lopulta itseenikin, sillä pian huomaa pyörivänsä eteen, taakse ja sivuille pitkin patjalinjastoa välittämättä hupaisasta peilikuvastaan.
Tunti on positiivinen paluu koulun liikuntatunneille. On vapauttavaa liikehtiä järjettömästi ja haaveilla ajelevansa kevään koittaessa yksipyöräisellä luennoille. Mutta niin hilpeäksi kuin kieppuminen jalat pilvissä tekeekin, en usko ammattihaaveideni vaihtuvan trapetsitaiteilijan tai käärmenaisen uraan. Cirque du Soleil saa vielä odottaa. Yksi asia kuitenkin valkeni jossain siinä kuperkeikkojen ja kärrynpyörien keskellä: taito alkaa uskalluksesta. Akrobatia on korvien välissä.
Tanssikoulu Kipinän akrobatiatunnit sunnuntaisin klo 13.30,
Ohjaaja: Usva Kärnä
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.