Henkeäsalpaavaa yllättävyyttä
Jos rakkaudesta riutuva sydän osaisi puhua, se laulaisi Oskar Humlebon äänellä. Moto Boyn toinen albumi antaa kansien perusteella valheellisen käsityksen siitä, että kyseessä olisi 1980-luvun retropoppia jäljittelevä paketti.
Todellakin, muunmuassa Duran Duranin ja Depech Moden vaikutuksen voi kuulla läpi koko levyn, mutta Moto Boy:n musiikissa pääpaino on yksinkertaisilla viulu-osuuksilla ja Oskar Humlebon falsettiäänellä.
Levyn punaisena lankana on rakkaus, kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan mitään lisäämättä tai pois jättämättä. Moto Boy on kyennyt vangitsemaan rakkauden koko tunneskaalan tekemättä levystä kuitenkaan millään tavoin kornia tai epäaitoa. Levyn intensiivinen tunnelataus vangitsee kuulijan alusta loppuun saakka.
Kappaleet yllättävät minimalistisuudellaan, lyriikat ovat lyhyitä ja ytimekkäitä eivätkä tuhlaile sanoja. Soitanta on kauniissa sopusoinnussa Humlebon vokaaliosuuksien kanssa. Koko paketin viimeistelee kappaleisiin lisätyt viuluosuudet, jotka viimeistään jättävät kuulijan täysin sanattomaksi. Levyltä voisi mainita instrumentaalin Siekas, mutta muuten kappaleita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen. Levy on yllättävä, henkeäsalpaava, ja jättää jäljelle yhden sanan, joka on vau.
Moto Boy: Lost in the Call
Motoboy esiintyy Vaasan Ritzissä 7. toukokuuta 2010.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.