Haet minne? - vaihtokohteiden viisi erikoista

Kuvitus Suvi Pärnänen

Jos perinteiset vaihtokohteet eivät herätä intohimoja hakemuksen täyttämiseen, voi laukkunsa pakata myös hieman erikoisempaa kohdetta silmällä pitäen. On toki mahdollista junailla itsensä vaihtoon freemoverina, eli hakea vaikkapa Havaijin yliopistoon, mutta Vaasan yliopiston valikoimistakin löytyy monenmoista maailmankolkkaa.

Etelä-Korea

Soulissa sijaitseva Kyung Hee University tarjoaa kahdelle Vaasan yliopiston opiskelijalle koulupaikan lukukautta kohti. Englanninkielistä opetusta järjestetään muun muassa viestinnästä ja kauppatieteistä, mutta lukukausien alussa pidettävän korean alkeiskurssin avulla pääsee tutustumaan myös paikallisen kielen saloihin. Suurin osa kansainvälisistä opiskelijoista on aasialaisia, mutta myös eurooppalaisia joukkoon mahtuu, ainakin ne kaksi vaasalaista. Etelä-Korea jaetaan kahdeksaan provinssiin, joita ovat muun muassa Chungcheongnam-do, Gyeongsangnam-do ja Gyeonggi-do. Valtiossa on maailman toiseksi eniten laajakaistayhteyksiä asukasta kohden ja sen tekninen kehitys on aivan omaa luokkaansa. Maa pitää silti vahvasti kiinni vuosisatoja vanhoista perinteistään. Etelä-Korean monet buddhalaiset yhdistelevät uskontoaan korealaiseen šamanismiin.

Turkki

Kaksi kauppatieteilijää pääsee lukukauden aikana nauttimaan Izmirin lämmöstä. Nuori yliopisto on perustettu vuonna 2001 ja sen opetuskieli on englanti. Vaihto-opiskelijat saavat valita kurssinsa vapaasti muutamasta rajatusta kurssista. Koulu järjestää tuutoroinnin ja avustaa majapaikan hankinnassa. Opiskelijat majoittuvat sukupuolikohtaisissa asuntoloissa. Turkin suosituin urheilulaji on jalkapallo, mutta se perinteikkäin on kansallisurheilulaji Yağlı güreş, eli öljypaini. Kansallisruokiin kuuluu kebab, jota veistellään pystysuorasta vartaasta, döner kebabista. Perinteisissä turkkilaisissa saunoissa hierojina ovat kautta aikain toimineet nuoret pojat. Joskus hieronnan jälkeen otetaan virkistävät nokkaunet tarkoitusta varten suunnatuissa kopeissa.

Slovenia

Slovenian vaihtokohteet sijaitsevat Mariborissa ja Ljubljanassa. Englanninkielistä opetustarjontaa löytyy myös näiden kaupunkien yliopistoista, mutta slovenian kieltä pääsee myös halutessaan harjoittelemaan intensiivikurssilla. Kursseja järjestetään esimerkiksi ohjelmoinnista, fysiikasta ja kauppatieteistä. Sloveniassa on 210 kuntaa, joista kaupunkeja ovat muiden muassa Murska Sobota ja Ptuj. Vaaleissa paikkoja ovat saaneet eläkeläisten oikeuksia ajava Demokraticna stranka upokojencev Slovenije ja kristillisdemokraattinen Nova Slovenija - Kršcanska ljudska stranka. Slovenian kansallislaulu Zdravljica on suomeksi Kippis, ja se onkin kirjoitettu kuulostamaan viininkorjuujuhlaa ylistävältä juomalaululta.

Ukraina

Ukrainan Harkovan lämpöön pääsee lukukaudessa kaksi onnekasta opiskelijaamme. Monitieteisessä yliopistossa voi opiskella muun muassa rakennustekniikkaa ja insinööritieteitä. Monia varmasti ilahduttaa kuulla, että kaikki opinnot ovat venäjäksi ja lähtijältä vaaditaan sujuvaa venäjän kielen taitoa. Yliopisto avustaa kaikesta huolimatta asunnon hankinnassa ja opintojen suunnittelussa. Ukrainalla on neuvostoaikaisten aseiden ylijäämä ja kapasiteettia niiden valmistamiseen. Krim-vuorten katveessa kuitenkin kasvaa laakeripuita, pistaaseja ja sitruspuita. Yksi valtion merkittävimmistä luonnonvaroista on rikki.

Liettua

Liettuan maisemiin on paikkoja varattu runsaasti kaikille muille paitsi humanisteille, joten valintanäkymät ovat selvästi edellisiä paikkoja valoisammat. Esimerkiksi hallintotieteilijöitä kärrätään vuosittain Vilnaan ja Kaunakseen. Englanninkielistä opetusta järjestetään kattavasti, mutta myös liettuan saloihin pääsee halutessaan tutustumaan. Liettuan korkein kohta on joko Juozapine tai Kruopine, asiaa ei tiedetä varmasti. Vuosina 2001-2003 liettualaiset tekivät eniten itsemurhia koko Euroopassa. Maan merkittävimmät vientituotteet ovat maito, liha ja koneet. Liettuan kansallislaulu on Tautiška giesmė.

 

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.