Gnomus botanica 2/10

Vyytarhatonttu on tärkein toimijaeliömme, jonka levinneisyysalue kattaa koko kampusalueen. Erityisenä tunnusmerkkinä voidaan pitää muun muassa korostunutta reviiritietoisuutta.

”Niin, niin mut onko siis valtioneuvoston joulukortti sama kuin eduskunnan?”
Poliittista uraa hautovat opiskelija-aktiivit vertailevat saamaansa joulukorttisaalista uuden vuoden alkajaisiksi erään nimeltä mainitsemattoman merikampuksen kahvilassa.

”Seuraavan hallituksen kokouksen aikana sitten...”
kaikuu erään nimeltä mainitsemattoman ylioppilaskunnan käytävällä. Ilmeisesti seuraavaa hallitusta jo kaivataan, vaikka nykyinenkään ei ole vanhentunut vielä ihan kahta kuukauttakaan.

Erään ylioppilaskunnan palvelutoimiston aukioloaikaa vähennettiin ja nimettömäksi jäävä työntekijä puolustaa yo-kunnan palveluhalukkuutta:
”Aina ollaan kahvilta noustu palvelemaan asiakkaita.”

”Sokerihumalaan iloisesti heti aamusta, niin jaksaa taas tämänkin päivän”
Säestää toinen kyseisen ylioppilaskunnan työntekijä.

Vyytarhatonttu pahoittelee tämänkertaista satoa! Kuten eräs tunnistamattomaksi jätettävä pääsihteeri toteaa:
”Paskan voi paketoida kauniimmin, mutta karkkia siitä ei saa tekemälläkään.”

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.