Energiatehokkuuskilpailun voitto Tampereelle
Tampereen teknillisen yliopiston opiskelijat Antti Keskinen ja Jarno Nuora voittivat VYY:n ja ABB:n järjestämän energiatehokkuuskilpailun. Joukkueen idea liittyy asuin- ja liikerakennusten energiatehokkuuteen.
Tuotekehitystä opiskeleva Nuora ja sähkövoimatekniikan lukija Keskinen hoksasivat osallistua kilpailuun VYY:n verkkosivuilta.
– Aihe tuntui mielekkäältä. On ihan erilaista pohtia energiatehokkuutta käytännössä kuin luentosalissa istumalla. Kukaan ei pakottanut meitä osallistumaan. Kaikki oli itsestä kiinni, Nuora ja Keskinen pohtivat.
Energiaa yleisvalaistukseen
Visionäärit-joukkueen ideassa kerrostalot ja liikerakennukset saisivat energian yleisvalaistukseensa omavaraisesti.
– Jos kaikki yli kolmekerroksiset talot varustettaisiin järjestelmällä, energiaa voitaisiin säästää noin 15 gigawattituntia vuodessa.
Tämä on laskettu siten, että jokaisessa kolmekerroksisessa ja sitä korkeammassa talossa Suomessa yleisvalaistus on päällä kolme tuntia joka päivä. Jos tämä energian määrä korvataan paikallisella tuotannolla, voidaan puhua yli kahden miljoonan euron säästöistä.
Palkintopyörällä Tampereelle
– Olisimme halunneet antaa palkinnoksi kerrostalon, jotta visionäärit pääsisivät testaamaan ideaansa. Päädyimme vähän helpommin kuljetettavaan palkintoon eli sähköpolkupyörään, naurahtaa yksi tuomariston jäsenistä ja Vaasan yliopiston tuotantotalouden yksikön johtaja Tarja Ketola.Keskinen ja Nuora olivat mielissään palkinnosta. Erityisesti Visiönäärit toivovat kilpailun voiton poikivan mielenkiintoisia työtarjouksia näin kiristyneen kilpailun aikana.
– Varsinainen lopputyö on edessä ensi vuonna, joten tässä olisi nyt hyvä mahdollisuus yrityksillä sijoittaa tulevaisuuteen ja kiinnittää innovatiivisesti ja energiatehokkaasti ajattelevat Visionäärit palkkalistoille, toteavat Keskinen ja Nuora pilke silmäkulmassa.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

