Ekskulta tietoa työmahdollisuuksista
Inka-Liina Jääskeläinen
Oikeustieteen ainejärjestö Justuksen matkalaiset pääsivät reissussa tapaamaan Anneli Jäätteenmäen ja seuraamaan Haagin sotarikostuomioistuimen oikeudenkäyntiä.
Justuksella on tapana järjestää opintoretkijoka vuosi. Edellisinä vuosina opiskelijat ovat käyneet Strasbourgissa, Luxemburgissa ja Ruotsissa.Tämän vuoden alkusyksystä järjestetty ekskursio suuntautui Brysselin Euroopan komissioon, Jugoslavia-Tribunaalin sotarikostuomioistuimeen Haagiin ja Euroopan Parlamenttiin Strasbourgiin. Matkalle osallistui 31 Justuksen jäsentä.
- Vaikka ohjelma oli tiukka, oli se sitäkin antoisampi, kertoo matkalle osallistunut oikeustieteen opiskelija Heidi Orrenmaa.
Opiskelijat pääsivät näkemään käytännössä, millaisia harjoittelumahdollisuuksia ja työtä EU ja kansainväliset instituutiot tarjoavat ammattiin valmistumisen jälkeen.
Olli Rehnin avustaja Brysselissä
Brysselissä matkailijat menivät tutustumaan Euroopan komission pääpaikkaan. Komissio huolehtii Euroopan unionin päivittäisestä toiminnasta valmistelemalla ja panemalla täytäntöön erilaisia Euroopan Unionin neuvoston asettamia säädöksiä ja päätöksiä. Se myös valvoo niiden noudattamista jäsenvaltioissa.
- Vierailulla tapasimme juuri EU:n talous- ja rahakomissaariksi valitun Olli Rehnin avustajan Eeva Kallin. Hän on opiskellut kauppa- ja hallintotieteitä Vaasan yliopistossa ja kertoi meille Euroopan komission työharjoittelumahdollisuuksista, kertoo matkanjohtaja Sebastian Wiik.
EU:n etsintäkuulutetut
Europol on Euroopan unionin poliisiyhteistyöorganisaatio, joka toimii yhdessä maiden keskusrikospoliisien kanssa.
Opiskelijaryhmä pääsi katsomaan Europolissa sijaitsevia tietokantoja, joita eri maiden keskusrikospoliisit käyttävät. Tietokannoista löytyvät muun muassa kaikki EU:n alueella etsintäkuulutetut henkilöt.
- Tietokannoista voi kuka tahansa hakea tietojansa. Europol oli erilainen ja mielenkiintoinen osa EU:ta, koska oppikirjoissa ei kuvailla Europolin käytännön toimintaa, kertovat Wiik ja Orrenmaa.
Lapualainen liberaalidemokraatti
Brysselin lisäksi Strasbourg Ranskassa on Euroopan parlamentin toinen kokoontumispaikka.
Parlamentti kokoontuu siellä noin kerran kuussa. Muina aikoina se kokoontuu Brysselissä. Parlamentin jäsenet ovat EU:n kansalaisten valitsemia, ja heidän tehtävänään on valvoa Euroopan unionin asukkaiden etuja.
Parlamentissa ryhmä tapasi Anneli Jäätteenmäen. Jäätteenmäki on alun perin kotoisin Lapualta Etelä-Pohjanmaalta ja opiskellut oikeustiedettä. Hän toimii Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmä varapuheenjohtajana.
- On hienoa nähdä suomalaisia EU-tehtävissä. Unionia arvostetaan työpaikkana, miettii Orrenmaa.
Lisäksi justuslaiset osallistuivat parlamentin yleiseen esittelytilaisuuteen. Siellä kerrottiin parlamentin toiminnasta.
Tiukat turvatoimet Haagissa
Jugoslavian tribunaali on paikka, jossa käydään läpi Jugoslavian veristen kriisien jälkiselvittelyä.
Jugoslavia-tribunaali on perustettu Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöksellä.
Orrenmaa kertoo, että tribunaali on sotarikostuomioistuin, jossa käsitellään kaikkein vakavimpia syytöksiä.
- Pääsimme tribunaalissa seuraamaan oikeaa oikeudenkäyntiä. Ei oikeudenkäynti poikennut suuresti suomalaisesta vastaavasta. Eräällä tavalla siellä voi nähdä eri maiden oikeusprosessien risteymän, Orrenmaa ja Wiik pohtivat.
- Syyttäjiä, puolustajia, ja tuomareita on enemmän ja he ovat eri maiden kansalaisia.
Wiik muistaa, että odotuksien mukaisesti kansainvälisen tuomioistuimen turvatarkastus oli erittäin tiukka.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

