Bistro Ernst - pala Ranskaa keskellä Vaasaa

Sami Seppänen

Wasa Teaterin yhteydessä oleva Bistro Ernst on nimensä mukaisesti paikka, joka tarjoaa asiakkailleen sekä ravintolaruokaa että kahvilapalveluita. Bistro Ernst on perheyritys, joka on kuulunut Vaasan katukuvaan jo 19 vuoden ajan. Rakennuksessa on ollut ravintola- ja teatteritoimintaa 1860-luvulta saakka.

Bistron omistaja Halim Abdounen mukaan sana bistro tarkoittaa sekaruokalaa, josta löytyy kaikkea. Sinne tullaan istumaan toviksi tai viettämään rauhallista iltaa vaikka lehteä lukien ja satunnaisten ystävien kanssa jutustellen. Se on paikka, jossa ihmiset tapaavat toisiaan, syövät, juovat ja viihtyvät. Bistrot ovat Ranskassa hyvin yleisiä. Abdoune halusi luoda sellaisen myös Vaasaan. Työskenneltyään ensin Vaskissa, Abdoune perusti oman yrityksensä. Sopiva tila vapautui, kun ravintolakoulu muutti pois rakennuksesta.

Vorschmackia Marsalkan kanssa

Adboune kertoo, että Wasa Teaterin rakennuksella on pitkä historia. - Tässä tilassa toimi aikanaan 1970-luvulla Vaasan suosituimpiin kuuluva yökerho Dimangi, joka oli todellinen menopaikka. Sitä ennen rakennuksessa oli Hotel Ernst, josta myös bistron nimi juontuu. Kerrotaan, että Ernstin salissa on tanssinut muun muassa Suomen marsalkkaMannerheim. Nyt tilassa on yksi teatterin studiolavoista, kertoo Abdoune. Mannerheim-kytköstä on vaalittu lisäämällä bistron ruokalistalle Vorschmack-ruokalaji, jonka kerrotaan olleen Marsalkan lempiruoka. Kyseessä on itäeurooppalainen, juutalaista alkuperää oleva liharuoka.

- Vorschmackia ei löydy kuin muutamalta ruokalistalta Suomessa, kertoo Adboune.

Vaikka tilalla on pitkä suomalainen historia, tuntuu ravintolassa Abdounen oma ranskalainen kulttuuri ja Pariisista tuomansa eväät. Ruokalistalta löytyy esimerkiksi bouillabaisse, joka on perinteinen ranskalainen keitto. Abdoune on pidetty isäntä ravintolassaan. Hän kertoo, että Bistron vakiokalustoon kuuluu myös Halimin ystävä Pena.

- Pena on ravintolan tarinaniskijä. Hänen tehtäviinsä kuuluu asiakkaiden viihdyttäminen.

Adboune arvostaa asiakkaitaan. Monet satunnaiset kävijät ovat jääneet kanta-asiakkaiksi. Ei pidä ihmetellä miksi, sillä harvassa paikassa enää nykyään ravintolapäällikkö tuntee asiakkaansa nimeltä ja muistaa heidän lempiruokansa ja juomansa. Ernstissä tämä taidetaan.

Taidetta ruokailun lomassa

Bistro Ernst on ruokansa ja välittömän palvelunsa ohessa tunnettu myös pienimuotoisena taidegalleriana. Ravintolan seinillä näkyy taiteilijoiden, graafikoiden ja maalareiden teoksia, jotka vaihtuvat tietyin väliajoin. Nyt esillä on Sirpa Seppelinin Reaktioita-näyttely.

- Teokset ovat paikallisten taiteilijoiden tekemiä. Osa esillä olleista teoksista tulee Vaasasta ja osa Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueelta. Teokset tuovat mukavaa väriä ravintolan seinille, kertoo Abdoune.

Ruokailun lomassa onkin helppo katsella tauluja ja ne tuovat mukavaa lisää bistron palveluihin. Ernst palvelee myös Wasa Teaterin asiakkaita näytösten lomassa. Bistro Ernst luottaa palvelussaan klassisuuteen ja perinteisiin. Se ei seuraa trendejä. Nettisivutkin ovat toimineet vasta vähän aikaa. Adboune uskoo, että juuri siksi hänen bistronsa on jäänyt pysyväksi paikaksi Vaasassa. Ernst ei valitse asiakkaitaan, vaan asiakkaat valitsevat sen.

Kommentit

1. 26.01.2010 kello 15:26

Très bien!

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.