Billy Talent – III
☺☺☺
Kanadalainen Billy Talent on ollut olemassa jo vuodesta 1993 saakka. Se tunnettiin vielä viime vuosikymmenellä nimellä Pezz, mutta joutui samannimisen yhtyeen vuoksi vaihtamaan nimensä vuonna 1999. Yhtye on julkaissut nykyisellä nimellään kolme roomalaisin numeroin nimettyä levyä, ja näistä viimeinen jatkaa edellisellä levyllä alkanutta, aikuisemman Billy Talentin linjaa.
Billy Talentin omaleimainen tyyli on tunnistettavissa "kolmoseltakin", vaikka liikutaankin hiukan melankolisissa ja mahtipontisissa tunnelmissa. Huomionarvoista on myös se, että kappaleista puskee esiin Hanoi Rocks -tyylin hard rock sen verran vahvasti, että sen huomaa, mutta silti sen verran heikosti, että se ei leimaa. Kokonaisuutena III on kiinnostava ja kappalemateriaaliltaan vahva, mutta ei jätä kuuntelijaa kaipaamaan välitöntä uusintakierrosta. Levy on liian hyvä hukkuakseen punk-vaikutteisten 2000-luvun rockbändien massaan, mutta liian heikko kiinnostaakseen tulevia sukupolvia.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.

