Älykäs voi olla monella eri tavalla
Kuvitus: Hannele Alanko
Erään teorian mukaan älykkyyden voi jakaa kahdeksaan eri luokkaan.
Looginen älykkyys, sosiaalinen älykkyys, liikunnallinen älykkyys, seksuaalinen älykkyys, älypuhelin, älyvaatteet ja älyämpäri. Älystä puhutaan nykyään mitä moninaisemmissa yhteyksissä, mutta mitä ihmettä se älykkyys lopulta edes on?
Mensan puheenjohtaja Kaj Lindholm vastaa kysymykseen naurulla ja kertoo, ettei määrittely ole ihan yksinkertaista.
Tehtävä taisi osoittautua odotettua vaikeammaksi.
"Helppoa määritelmää ei ole olemassakaan", kuittaa psykologian professori Markku Ojanen.
"Yksinkertaisimmillaan älykkyys voidaan kuitenkin nähdä arkisista asioista selviytymisenä. Päätöksentekokyky, muisti ja sanasujuvuus nähdään yleisesti oleellisina osina älykkyyttä, mutta paljon riippuu siitä, kuinka laajasti asiaa halutaan tarkastella."
Laajempiin tarkastelijoihin kuuluvat Robert Sternberg ja Howard Gardner, joiden älyn luokittelut ovat yleisessä käytössä. Sternberg jakaa älykkyyden kolmeen osaan: analyyttiseen älykkyyteen, luovaan älykkyyteen ja käytännölliseen älykkyyteen.
Gardner menee vielä askeleen pidemmälle. Moniälykkyysteoriana tunnetun teorian mukaan älykkyys voi näkyä kielellisenä, matemaattis-loogisena, musiikillisena, avaruudellisena ja visuaalisena, liikunnallisena, intrapsyykkisenä, interpsyykkisenä sekä kykynä ymmärtää luontoa.
Teoriat ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä.
"Monen älykkyydeksi mielletyn asian kohdalla voitaisiin ennemmin puhua luovuudesta", Ojanen kommentoi.
Älykkyyttä testataan monilla tavoilla, tunnetuin näistä varmastikin on Mensan käyttämä kuviopäättelytesti. Esimerkiksi synonyymitesteillä saadaan kuitenkin samanlaisia tuloksia.
Ojanen kertookin älykkääksi miellettyjen ihmisten yleensä pärjäävän testissä kuin testissä.
"Ja kyllähän näissä testeissä on paljonkin tolkkua", hän sanoo. "Monissa maissa älykkyystestejä käytetään valikoidessa ihmisiä töihin tai kouluun, vaikkei asiaa aina aivan suoraan kehdatakaan sanoa."
Vaikka Suomessa vastaavaa käytäntöä ei olekaan, korkeakouluopiskelijat ovat silti älykkyysjakauman paremmasta päästä. Useissa testeissä onkin huomattu jokaisen koulutusasteen vaativan aina edellistä enemmän älliä. Yliopisto-opiskelijat ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin lukiolaiset, maisterit älykkäämpiä kuin kandidaatit ja tohtorit älykkäämpiä kuin maisterit.
Älykkyys ei kuitenkaan ole sama asia kuin viisaus, jolla usein tarkoitetaan asioiden syvällistä ymmärrystä. Älykkyys viittaa ihmisen valmiuteen omaksua ja soveltaa tietoa, kun taas viisaus perustuu tietoihin, taitoihin ja kokemuksiin. Opiskelemalla voi siis tulla viisaaksi.
"Mutta älyllisten tehtävien tekeminen kehittää tietysti älykkyyttäkin. Jos älliään ei pane koskaan koetukselle, ei älykkyystesteissäkään tule pärjäämään", Ojanen tuumailee.
Vaikka on mahdotonta vetää rajoja sen mukaan, kuinka älykäs opinnoissaan pärjätäkseen täytyisi olla, on selvää, että keskiarvoa älykkäämmät ihmiset pärjäävät paremmin myös opinnoissaan. Esimerkiksi fysiikan huippusuorittajilla on mitä suuremmalla todennäköisyydellä todella korkea älykkyysosamäärä, Ojanen sanoo.
"On kaunis ajatus, että kaikki ihmiset ovat tasavertaisessa asemassa, mutta elämä on kuitenkin muuta."
Mensan Lindholm lähestyy asiaa toisesta näkökulmasta.
"Älykkyysosamäärä on hyvä mittari lähinnä itselle. Vaikka ÄO olisi keskimääräistä alhaisempi, ei se ole este millekään. Tällöin tietää, että samojen asioiden saavuttaminen vaatii vain enemmän duunia kuin älykkäämmillä."
Vaikka älykkyydestä voidaan tiettyjä johtopäätöksiä tehdä, molemmat miehet näkevät, että älykkyysosamäärästä ei voi ennustaa juuri muuta kuin korkean koulutustason. Maallisen mammonan ja maineen tavoittelussa merkittävästi tärkeämmiksi tekijöiksi nousevat kunnianhimo ja persoona.
Huomattavan alhaisella älykkyydelläkin elämässä pärjääminen onnistuu, lopulta vaaditaan vain yksi selkeä työkokonaisuus, jonka suorittamisen osaa hyvin.
"Enemmän olisin huolissani ihmisistä, joissa yhdistyy älykkyys ja häikäilemättömyys. He ne vasta pelottavia ovatkin", Ojanen pohtii.
Toisin kuin voisi helposti olettaa, huippuälykkäiden elämä on kaukana pelkästä nautinnosta. Nerouteen kytkeytyvät Ojasen mukaan vahvasti niin normien ja rajojen ylittäminen kuin aikalaisten taipumus pitää heitä hulluina.
"Kun ollaan niin paljon edellä muita, ei kommunikaatio ainakaan helpotu. Neroudesta maksetaan sosiaalista hintaa."
Esimerkiksi monet taiteilijanerot ovat saaneet arvostusta vasta kuolemansa jälkeen. Myös korvansa irti leikkaamisesta tunnettu taidemaalari Vincent Van Gogh ehti myydä eläessään ainoastaan yhden työn, nykyään hänen teostensa arvot liikkuvat kymmenissä miljoonissa euroissa.
Lopulta menestyksessä on kuitenkin kyse vain oman nautinnon löytämisestä. Amerikkalaista Christopher Langania pidetään yleisesti yhtenä maailman älykkäimmistä ihmisistä, hänen älykkyysosamääränsä huidellessa testistä riippuen 195:n ja 210:n välillä.
Nykyisin hän omistaa hevostilan Missourissa, toimittuaan tätä ennen kaksikymmentä vuotta portsarina.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.