Ainejärjestöt - Oravilla käpy jäässä
Yliopistossa verkostoidutaan, viihdytään ja ollaan aktiivisia. Osakunnat, kerhot ja järjestöt ovat olennaisena osana ylläpitämässä jäsentensä hyvinvointia. Usein kuitenkin järjestöaktiivit saattavat itse tuntea pahoinvointia.
Wikipedian sanoin osakunnat ovat opiskelijayhteisöjä, joiden tehtävä on yliopistoasetuksen mukaan kehittää jäsentensä henkisiä ja sosiaalisia oloja. Osakunnat ovat alun perin muodostuneet alueittain, eli tietyn alueen opiskelijat ovat hakeutuneet saman nimen alle. Nykyään synnyinperällä ei ole niin väliä.
Ainejärjestöt ovat puolestaan yhdistämässä saman oppiaineen opiskelijoita ja hoitamassa paitsi henkisiä ja sosiaalisia oloja myös opiskelijoiden edunvalvontaa. Ainejärjestöjen koko vaihtelee koko tiedekunnan kattavista muutaman kymmenen jäsenen kokoisiin.
Hienoinkaan yhdistys ei pysy kasassa ilman aktiivista jäsenistöä. Tarvitaan hallitus ja toimijoita pitämään yllä toimintaa. Usein pienet opiskelijajärjestöt eivät pysty aktiiveilleen juuri palkkaa lupailemaan. Isommissakin yhteisöissä palkkiot ovat yleensä verraten pieniä.
Reippaat, nuoret ihmiset toimivat yhteisen hyvän eteen vilpittömästi ilman taka-ajatuksia, mikäs sen kauniimpaa. Ilmaisia lounaita onneksi kun löytyy joka kulmalta. Hyvää aktiivitoiminnassa on myös sen tuoma kokemus ja näkemys käytännön asioihin. Opiskelu on yleensä itsessään hyvin teoreettista. Järjestely- ja edunvalvontatoiminta antaa aktiiviselle opiskelijalle käytännön valmiuksia toimia karussa maailmassa.
Kunhan ensin opetellaan nuorena, kuinka teilata oma, vilpitön näkemys läpi hallituksen kokouksessa tai edarissa, saatuja oppeja on hyvä soveltaa myöhemmin työelämässä.
Ruusuinen kuva
Suurinta osaa opiskelijoista ei aktiivitoiminta edes kiinnosta. Suurimalla osalla ei ole edes välttämättä realistista käsitystä, mitä pienienkään järjestöjen taustalla pyörii. Ainoa näkyvä hyöty ulospäin on ryyppy- ja saunaillat firman piikkiin.
Usein kuulee aktiiveilta itseltäänkin ihmettelyä, kuka täysijärkinen vapaaehtoiseen höykytykseen lähtee mukaan. Ketään ei oikeasti tunnu kiinnostavan oma homma. Mukana ollaan mininipanoksilla, eikä mitään omaperäistä toimintaa edes yritetä miettiä.
Jäsenten vaatiessa palveluja valmiiksi katettuun pöytään, uusien aktiivisten jäsenien määrä pysyy pienenä. Monesti toiminta kulminoituu yhteen tai kahteen jäseneen, jotka pyörittävät hommaa muidenkin edestä.
Näistä ei yleensä pidetä, vaan heidät koetaan nipottaviksi nakkikoneiksi. Onkin puhuttu, että aktiivit palkittaisiin paremmin, ehkä jopa opintopisteillä. Ihmettelystä huolimatta hallitukset saavat aina hommat jotenkin pyöritettyä, vaikka sitten puolivaloilla. Pisteiden perässä hallituksiin todennäköisesti tulee nykyistä enemmän oman hännän nostelijoita oleskelemaan nimenä paperilla.
Kaikesta huolimatta vapaaehtoistyö yhteisen hyvän eteen jatkuu. Toiset järjestöt jäätyvät, toiset kaatuvat, jotkin nousevat historian hämärästä uudelleen toimimaan. Epäkiitollisen työn sankareita värvätään vanhan hallituksen nousevalla epätoivolla fuksi-illoista ja oravanpyörä pyörähtää uudelleen.
Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.