Äänestys: Pitäisikö kampusalueella olla pankkiautomaatti?

Kyllä: 86%
Ei: 14%
Vastaajia: 122

Vaasan yliopistossa on kirjoilla noin 5000 opiskelijaa. Automatian kehitysjohtaja Jyri Marviala, olisiko tänne mahdollista saada pankkiautomaattia?
"Emme ole tuomassa automaattia kampukselle, koska Palosaaressa on yksi automaatti, ja sen käyttömäärä on alle keskiarvon. Rakennamme uutta verkostoa varovaisesti, sillä viimeisen kymmenen vuoden aikana automaattien käyttömäärät ovat tippuneet keskimäärin 25 prosenttia. Kampusautomaatit eivät ole olleet kovin menestyksekkäitä, joten niistä on vähitellen luovuttu. Yksi syy tähän on, että opiskelijoilla pankkikortin käyttö maksuvälineenä on yleistynyt voimakkaammin kuin väestössä keskimäärin."

Millä perusteella pankkiautomaatteja sijoitetaan eri puolille kaupunkia?
"Kuten muidenkin palveluiden kohdalla, myös pankkiautomaatteja sijoitetaan kysyntäperusteisesti. Kun uutta verkostoa rakennetaan, pohjamuuttujana on alueen asukasmäärä ja palvelurakenne. Ihmiset nostavat rahaa sieltä, missä sitä tarvitaan, joten automaatteja sijoitetaan usein kauppojen yhteyteen. Tällöin päätökseen vaikuttavat kaupan asiakasmäärä ja liikevaihto."

Kuinka paljon kysyntää pitää olla, että pankkiautomaatti voidaan jonnekin sijoittaa?
"Peukalosääntönä on, että tapahtumia pitäisi tulla kuukaudessa noin 9000 kappaletta. Muuten toiminta ei ole meille kannattavaa. Pankit maksavat Automatialle suoritettujen tapahtumien mukaan."

 

Mistä asiasta haluat äänestyksen?
Kysymysehdotuksia voit lähettää osoitteeseen paatoimittaja@vaasanylioppilaslehti.fi.

Tämän artikkelin kommentointi on päättynyt.